Uutiset

Ensikertalaiset veivät kuningatarkisan kärkisijat – Vanhoilla tähdillä riitti jossiteltavaa

Parhaat palat veivät kisan ensikertalaiset Suven Sametti ja Ciiran Tähti. Lähtövoitot ottivat tammalähtöjen kestomenestyjät Hetviina ja Liisan Tulilintu, joka voitti sunnuntain molemmat osamatkat.
Terhi Piispa-Helisten
Ulommaisena kirivä Liisan Tulilintu (nro. 12) nousi kuvan 3 100 metrin matkan voittajaksi. Suven Sametti (6) oli päätösmatkan kakkonen ja kruunattiin ravikuningattareksi. Näiden välissä kolmantena maaliin tuleva Hetviina oli kokonaiskilpailun neljäs.

Hetviinan Antti Tupamäellä ja Liisan Tulilinnun Harri Kotilaisella riitti viikonlopun rupeaman jälkeen jossiteltavaa. Liisan Tulilintu romahti lauantain avausmatkalla viimeiseksi, vaikka sai tehdä keulassa mieleisensä juoksun. Se oli käytännössä pihalla voittotaistosta, eikä sunnuntain kaksi voittoa nostanut sitä kuin kokonaiskisan viidenneksi.

”Kaksijakoinen fiilis. Tietysti eilinen floppi harmittaa, kun olisi oltu seppeletaistossa, jos hevonen vain olisi ollut eilen normaali. Tämän päivän parannuksesta ollaan tietysti iloisia”, Harri Kotilainen kiteytti.

Lauantain romahdus johtui Kotilaisen mukaan hapen loppumisesta. Liisan Tulilinnulla on ennenkin ollut murheita kurkunpäänsä kanssa, ja sunnuntaille Kotilainen päätyi tekemään sille varustemuutoksia.

”Tänään jätettiin pois sekki, ohjasmartingaali ja leuan alla ollut putki. Hevonen sai itse päättää päänsä asennon, että se sai hengen kulkemaan mahdollisimman hyvin. Ja varmaan eilinen starttikin avitti”, hän luetteli.

Kotilainen myönsi, ettei osannut odottaa eilisen jälkeen suuria.

”Olihan se niin paha floppi, että ei uskaltanut odottaa mitään. Ajatus oli, että kokeillaan lyhyt matka ja lähdetään kotiin, jos hevonen ei ole parempi.”

Liisan Tulilinnun omistajakasvattaja Susanna Raevaara on moneen kertaan kertonut astuttavansa tamman joka tapauksessa ensi keväänä. Jos kaikki menee hyvin, Liisan Tulilintu saattaa siis kilpailla vielä kantavana ensi vuoden kuningatarkilpailussa.

”Näin omistaja on suunnitellut, mutta neuvotellaan vielä talven mittaan. Kyllähän tällaisella hevosella mielellään jatkaisi kilpailu-uraakin”, Kotilainen kuvaili.

Katseen tulevaan käänsi myös Antti Tupamäki.

”Ensi vuonna sitten”, Tupamäki hymähti. Hetviina oli päätösmatkalla kolmas ja kokonaiskisassa viime vuoden tapaan neljäs. Sen osalta kisa meni pieleen maililla, kun tamma juuttui koko matkaksi kolmannelle.

”Kyllähän se vähän harmittaa, kun seppele olisi ollut otettavissa”, Tupamäki myönsi. "Hevonen oli hyvä kaikilla matkoilla ja näytti luonaavansa tämän kisan hyvin. Pitkällä matkalla juoksukin meni nappiin. Hetviina meni maratonin hyvin, eikä voittokaan ollut siinä kaukana. Oikein yllätti, että se matka meni noin hyvin.”

Tupamäki otti Hetviinalle pitkälle matkalle kymppiradan, jolta Hetviina pääsi Suven Sametin perään kolmanteen pariin ulos. Liisan Tulilintu seurasi kaksikkoa matkalla ja kuittasi maalisuoralla ykköseksi. Suven Sametti oli toinen ennen Hetviinaa ja keulassa juossutta Ciiran Tähteä.

Antti Tupamäki totesi, ettei nähnyt Hetviinan kanssa vaihtoehdoksi lähteä ajamaan matkalla eteenpäin.

”Nytkin tuli melkein kilometrin kiri, ja olisi se ollut liikaa, jos olisi lähtenyt aikaisemmin ajamaan eteenpäin. Ei sillä olisi enempää saanut.”

Kokonaiskisan kakkonen oli ensikertalainen Ciiran Tähti, joka sai osamatkoilta sijat neljä, kaksi ja neljä.

”Ihan hyvä fiilis, hevonen suoritti hyvin”, Esa Holopainen kuvaili. ”Alku jouduttiin ajamaan vähän kovaa, kun olosuhteetkin ovat vähän raskaat. Se vähän huolestutti, mutta sitkeästi hevonen tuli loppuun. Se ei jaksanut viimeisellä 200 metrillä enää ihan puristaa, mutta hyvin se piti vauhtinsa. Ei voi olla kuin tyytyväinen.”

Lakan Leija oli kolmas osamatkojen sijoituksilla kolme, seitsemän ja viisi. Sen hankalin matka oli maili, jolla Lakan Leijan kiriin lähtö meni vaikeaksi.

”Tosi hieno suoritus Leijalta”, Santtu Raitala summasi kokonaispanoksen. ”Hevonen tuli tosi hyvin maaliin asti ja kokonaiskisan kolmas sija oli hieno suoritus. Jälkikäteen ajatellen mailistakaan ei jäänyt hampaankoloon, kun joka tapauksessa meidän sijoitus olisi kokonaiskisassa ollut kolmas. Vaikka se meni vähän hankalaksi, ei siinä lopulta hävitty mitään.”

Kotiradan tammojen hyvää panosta täydensi kokonaiskilpailun kuudenneksi sijoittunut Taksvenla.

”Nyt on tankki tyhjä, mutta yllättävän hyvin se pysyi mukana kolmekin rinkiä”, omistajavalmentaja Veijo Hakala kuvaili. ”Maililla se ei ollut ollenkaan niin halukas kuin eilen. Pitkälle matkalle pelattiin upporikasta ja rutiköyhää, kun otettiin ensimmäistä kertaa yli 150 startin jälkeen kaikki kengät pois. Tämä on sellainen kisa, että kaikki täytyy yrittää.”

Kahden matkan jälkeen kokonaiskisassa neljäntenä ollut Tähtituula oli seitsemäs sekä päätösmatkalla että kokonaiskisassa.

”Kaksi kierrosta tuntui hyvältä, mutta viimeiselle kierrokselle lähdettäessä alkoi askel painaa”, Antti Teivainen totesi. ”Siihen asti meni kaikki tänä viikonloppuna tosi hyvin.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Teivon karsinnat: Siirin Valtsu ja EL Jetpack hurmasivat

Voitokas Pihlajan Vellamo palasi Juvalta kotitalliinsa

Rami Syrjä osti voitokkaan Erga Sjefenin Norjan hevospalstalta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video