Uutiset

Pekka Lillbackan Wolt loukkaantunut – Norjan derby jää välistä: "Olisihan tässä ollut ainekset pahempaankin"

Kasvattaja-omistaja ei aio vaipua synkkyyteen.
MIKAEL WIKNER
Wolt arkistokuvassa hoitajansa Hanna Edvinssonin kanssa.

Pekka Lillbackan kasvattaman ja omistaman Woltin piti startata Norjan kylmäveriderbyssä sunnuntaina. Suurkilpailu jää valitettavasti välistä valmentaja Jan-Olov Perssonin tallilla sattuneen tapaturman johdosta.

"Toinen ori oli päässyt irti Perssonin luona, tullut härnäämään Woltia putkitarhan ulkopuolelle. Seurauksena oli puikkoluun murtuma, olisiko Wolt potkaissut putkeen jalkansa”, huokaa Pekka Lillbacka.

Wolt lukeutui karsintavoittajana yhdeksi suosikeista finaalissa. Nyt katseet on kuitenkin käännettävä tulevaisuuteen.

"Olisihan tässä ollut ainekset pahempaankin. Murtuma on sellaisessa kohdassa, että sen on annettava luutua rauhassa. Katsotaan milloin seuraavan kerran päästään kilpailemaan. Mutta derbyhän oli viimeinen isomman rahan ikäluokkakilpailu. Joten sellaisia lähtöjä ei meille ole enää tarjolla."

Lillbacka on kuitenkin kokenut hevosenomistaja, ja suhtautuu realistisella asenteella Woltin tapaturmaan. "Kun omistaa isomman joukon hevosia, ei haavereilta vältytä. Olisihan ori voinut laukata finaalissakin, mutta olisimme päässeet kuitenkin yrittämään."

Lillbacka ei kuitenkaan vaivu synkkyyteen, vaan hänen äänensä kirkastuu puheen kääntyessä MT Ravinetin viikon alussa uutisoimaan Lillbackan ja Antti Ojanperän valmennusyhteistyöhön. Woltin kaksivuotias täysiveli Wölle siirtyi Ojanperän valmennukseen.

"Tosi mielenkiintoista nähdä miten Antin kaltainen tekijämies saa kylmäverisen kulkemaan. Toiveissa on olla mukana Ruotsin ja Norjan ikäluokkalähdöissä. Uudella Vaasa-Uumaja lautalla ei mene kuin kolmisen tuntia aikaa meren ylitykseen. Helppo käydä Ruotsissa kilpailemassa”, toteaa Lillbacka intoa äänessään.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Antti Ojanperälle hänen ensimmäinen kylmäverisensä treeniin – Norjan derbyfinalisti Woltin veli Wölle muutti Pihtiputaan kuningaskuntaan

Odd Herakles on toipumassa - hyviä uutisia!

Uutisviikko minuutissa: hevosenpotkusta derbytunnelmiin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle