Uutiset

Landen Paukku joutuu jäämään pois Lappeen T75-kierrokselta

”Turha näitä on jossitella. Sellainen tunne Torniosta jäi, ettei kaikki sinä päivänä ollut ihan kohdillaan.”
Kuva: Terhi Piispa-Helisten
Derby-voittaja Landen Paukun kilpaura käsittää 14 kilpailua. Näistä ori on voittanut 13. Uran ensimmäinen tappio tuli viimeksi Torniossa, missä hevonen kehitti hienon kirin toiseksi uudella ennätystuloksella 22,8.

Kahdesti pitkän kilpailutauon jälkeen startannut Landen Paukku joutuu jäämään pois lauantain T75-kierroksen kovimmasta kylmäverilähdöstä. Kyseessä ei ole kuitenkaan omistaja-valmentaja Jani Suonperän mukaan suurempia murheita. 

”Ori köhähteli tiistaina ja keskiviikkona jonkin kerran. Tähystimme sen eilen. Kurkunpää oli punainen ja räkää oli jonkin verran”, kertoo Suonperä.

Tornion T75-kierroksella Landen Paukku koki uransa ensimmäisen tappion sijoittuessaan toiseksi Jokivarren Kunkun jälkeen. Vaikka Suonperä oli tyytyväinen Tornion esitykseen tappiosta huolimatta, askarrutti häntä hieman oriin olemus sinä päivänä. 

”Turha näitä on jossitella. Sellainen tunne Torniosta jäi, ettei kaikki sinä päivänä ollut ihan kohdillaan. Toisaalta on vaikea verrata esityksiä kun vastassa oli kuitenkin ykkössarjalaiset.”

Eläinlääkäri ei määrännyt Landen Paukulle lääkekuuria, vaan vuoden 2019 Derby-voittaja saa ottaa nyt viikon verran rauhallisesti. 

”Tämän hevosen kanssa ei aleta riskeeraamaan mitään. Parannellaan kaikessa rauhassa, ja palataan radoille sitten kun hevonen sille tuntuu.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

"Toivotaan kovaa matkavauhtia ja yritetään ottaa lopussa mitä otettavissa on” – Landen Paukku kohtaa PM-lähdössä kovat kotimaiset ja ulkomaiset vieraat

Landen Paukun täyssisko lähenee koelähtöä - ”Jos päästäisiin edes puoleen isoveljen meriiteistä, olisi se aika hyvä”

Tappioton SE-hirmu palaa radoille kahden vuoden odotuksen jälkeen – Landen Paukku lauantaina startissa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video