Toto75-karonkka: Parvelan Retu kiersi Pohjoismaiden mestariksi
Turussa ravattiin lauantaina Toto75-kierros. Kierroksen herkkupalana oli kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus 30 000 euron ensipalkinnolla.
Parvelan Retua juhlittiin Turussa tuoreena Pohjoismaiden mestarina. Kuva: Suomen Hippos / Juho Hämäläinen1.Parvelan Retu
Ilmiömäinen Parvelan Retu jatkoi voittojen tiellä myös ikävästä 12-radasta ja kivenkovasta vastuksesta huolimatta. 38 kertaa 41:stä startista ykkösenä maalilinjan ylittänyt Retu pääsi etenemään lopulta parijonoon kolmanneksi keulan pidettyä kovaa tempoa keulapäässä. 17,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen tahti rauhoittui, mutta siitä huolimatta kierroksen väliaika oli 21,0. Evartti nosti kierros ennen maalia toiselle radalle ilman selkää ja näin Parvelan Retun juoksupaikaksi muodostui neljäs pari ulkoa.
Päätöspuolikkaalla Evartti siirtyi vetotöihin ja samassa Hannu Torvinen antoi Retulle kirikäskyn ja maisema vaihtui. Loppusuoralla Parvelan Retu sai otteen urhean juoksun tehneestä Evartista, joka tsemppasi hienosti toiseksi. Petri Laine valmentaa Lakos Team Ay:n omistamaa ja Marjo Vannisen kasvattamaa oria.
2. Sahara Peyote
Pitkästä aikaa Suomessa startannut Sahara Peyote ravasi heti hienoon arvovoittoon kotimaassaan. Hyvin auton takaa kiihtynyt ruuna haki ensiksi keulapaikan, jonka se sitten luovutti ensimmäisessä kaarteessa pelisuosikki American Herolle. 10,5-avauksen jälkeen tahti rauhoittui keulapäässä ja suosikki sai tehdä töitä haluamallaan tavalla.
Loppusuoran alussa tilat löytänyt Sahara Peyote kiri terävästi voittoon ohi American Heron, joka oli keulasta kakkonen. Denco Hb omistaa Veijo Heiskasen valmentaman ruunan. Henna Halme ohjasti voittajaa.
3. Frankenstein Am
Frankenstein Am kiihtyi kakkosradalta hyvin matkaan, mutta pelisuosikki Bismarck Comerystä ei silti ollut ohi asiaa. Näinpä Tapio Perttunen pudotti suojattinsa johtohevosen kantaan vauhdin oltua reipas Pekka Korven vaatiessa vauhtia True Devotionin kanssa Bismarck Comeryn rinnalla. Avauspuolikas ravattiin aikaan 08,5.
Tapio Perttunen nosti suojattinsa johtavan rinnalle kierros ennen maalia. Siitä hevonen teki rankan esityksen nitistäessään suosikin ja ravatessaan toista viikkoa putkeen Toto75-voittoon. Tapio Perttunen myös valmentaa Talli Hirviöiden omistamaa hevosta. Hevosen hoitaja on Noora Lahti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


