Vermo ajaa ensi keskiviikkona jo kello 17 alkaen
Vermo tiedottaa Talven Ihmemaasta ja alkuvuoden 2022 ravitapahtumista erikseen viimeistään maanantaina 27.12.Vermon keskiviikkoravit 29.12. aikaistuvat tunnilla. Ensimmäinen lähtö starttaa poikkeuksellisesti jo kello 17.00, kerrotaan radan tiedotteessa.
Syynä ovat Valtioneuvoston määrittelemät uudet koronavirustilanteeseen liittyvät rajoitukset, joiden mukaan ruokaravintoloiden tulee sulkea ovensa viimeistään klo 20. Uudella alkamisajankohdalla katsomoravintola Ravillan asiakkaat voivat seurata ravit loppuun saakka. Ravillassa on keskiviikkona ainoastaan ruokatarjoilua. Muualle yleisöalueelle asiakkaiden pääseminen selviää rajoitusten tarkentuessa.
Vuoden viimeisten keskiviikkoravien kohokohtana on perinteinen suurkilpailu Uudenmaan Upein, joka ajetaan lähtönä 7. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Uudenmaan Hevosenomistajat ULHO ry:n kanssa. Lisäksi yhteistyökumppaneina ovat Biofarm ja Uudenmaan Liitto.
”Yhteistyökumppanit ja Uudenmaan Upeimman finalistien omistajat ja kasvattajat kutsutaan Ravillassa järjestettävään tilaisuuteen ja tällä aikataululla pystymme tilaisuuden järjestämään kiireettömästi ja vastuullisesti”, Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi perustelee tiedotteessa.
Rata kertoo myös, että muiden ravitapahtumien ja Talven Ihmemaan järjestelyissä odotetaan lisätietoa Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta, jonka on määrä antaa koronapäätöksiä tänään torstaina 23.12. Vermo tiedottaa Talven Ihmemaasta ja alkuvuoden 2022 ravitapahtumista erikseen viimeistään maanantaina 27.12.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



