Uutiset

Rauno Pöllänen starttaa kotirata-Gävlen V75-kierroksella kahdella valmennettavalla – tallissa myös kiinnostava tulokas

Jarmo Kauppisen huutokauppahankinta Infinette meni 3-vuotiaana täyden matkan 15-vauhdissa.
LARS JAKOBSSON / TR BILD
Västerbo Grosbois on Rauno Pölläsen valmennuksesta napsinut hyviä sijoituksia pitkään. Kuva on voitosta Solvallassa tammikuussa 2019.

Kaksi valmennettavaa Rauno Pölläsen pienestä mutta iskukykyisestä kahdeksan hevosen valmennustallista starttaa kotiradan Gävlen lauantaisella V75-kierroksella.

”Olen ylpeä saadessani olla mukana kahdella valmennettavallani Ruotsin ravien kovimmassa liigassa kotiradallani”, hän sanoo tyytyväisyyttä äänessään.

Kolmantena V75-kohteena ravattavassa lämminveristen kultadivisioonassa Pölläsellä on mukana teräsruuna Västerbo Grosbois. 11 vuoden ikään ehtinyt Västerbo Grosbois kiihdyttää matkaan sisäradalta. Juostava matka on sopiva 2 640 metriä.

Alla on poisjäänti ennen joulua Rommen V75-kierrokselta. ”Ruuna nyrjäytti jalkaansa tarhassa. Oli pakko jättää pois se Rommesta. Nyt hevonen on tuntunut hyvälle viimeistelyissä.”

Ohjastaja-valmentajan toiveissa olisi ottaa keulapaikka lähtökiihdytyksessä ja luovuttaa se sitten Milligan’s Schoolille.

”Västerbo Grosbois on sen verran nopea startista, että pystynemme pitämään johtopaikan hallussa. Gävlessä sisäradan lähtöpaikka ei ole nimittäin parhain paikka kiihdyttää matkaan. Muutan vähän päävarusteita Västerbo Grosboisille, jotta saadaan se vieläkin terävämmäksi startista", Pöllänen pohdiskelee.

"Hyvällä juoksulla luulisi meillä olevan hyvät mahdollisuudet tienata mukavat rahat. Huippuiskuun nousemiseen tarvitsee ruuna pikkutauolta varmasti muutaman startin.”

Tallin toinen edustaja lauantaina on neljävuotiaaksi kääntynyt Kalle Taxam Klass II-karsinnassa. Viidentenä kohteena ravattavassa lähdössä ori on saanut takarivin sisimmän lähtöradan mailin ryhmälähtöön.

Kolmevuotiskauden lopulla juonen päästä kiinni saanut Kalle Taxam on kilpaillut kolme viime kilpailuaan Solvallassa. Viimeksi sijoitus oli toinen, sitä ennen tuloksina oli kolmas tila sekä voitto. ”Ori on tehnyt todella hyviä esityksiä. Ysiradalta saanemme hyvän juoksun. Tämänkertainen vastus tuntuu etukäteen melkein helpommalle kuin Solvallan starteissa.”

Lauantainen mailin kisa on Kalle Taxamille uran ensimmäinen. Se onkin valmentajan mukaan pienoinen kysymysmerkki.

”Olisin ollut optimistisempi, mikäli juostava matka olisi ollut puoli kierrosta pidempi. Voi olla, että vauhti ei vielä tässä vaiheessa uraa riitä voittoon asti. Startti vie kuitenkin hevosta eteenpäin. Kyllä meidän pitäisi kaiken ollessa kunnossa olla kärkisijojen tuntumassa.

Gävleen on luvattu loppuviikoksi useampi lämpöaste. Rauno Pöllänen ei ole kuitenkaan huolissaan olosuhteista. Lauantaille on luvattu jo pakkasta. ”Sääennusteen toteutuessa on tarjolla todella hieno alusta. Tällä hetkellä taakse tarvitsee vähintään lyhyet hokit. Vielähän sääennuste ehtii muuttua.”

Marraskuussa 50 täyttänyt Pöllänen on asunut Ruotsissa jo 32 vuotta. Virallisen listan mukaan hänellä on nykyisin valmennuksessaan seitsemän hevosta. Kahdeksas tallissa asusteleva hevonen on mielenkiintoinen Infinette.

Jarmo Kauppinen huusi nelivuotiaaksi kääntyneen Infinitifin jälkeläisen 120 000 kruunulla (noin 11 700 euroa) joulukuun Traveran huutokaupasta. Hevonen on ollut Pölläsellä nyt kuukauden päivät.

”Siinä on omistajanvaihdos tekeillä. Kestää hieman, kun postitse pitää lähetellä papereita edestakaisin. Se on oikein mukavan oloinen tamma. Se meni jo 15-tuloksen täydeltä matkalta viime vuonna.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Täyttä matkaa 15-vauhdilla paukutellut kolmevuotias Infinette Traveran huutokaupan kallein suomalaisostos - ”Se oli sellainen puolen tunnin päätös”

Rauno Pöllänen ja Kalle Taxam tavoittelevat toista peräkkäistä Solvallan voittoa: "Jos ori on tänään samanlainen kuin viimeisissä starteissaan, on sillä hyvä menestyssauma"

Päivän ravit: Färjestad illalla suomalaishuomion kohteena

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle