Uutiset

Synkkä päivä ruotsalaiselle raviurheilulle – kaksi suosittua hevosta menehtyi

Robert Berghin tallissa kilpaillut Vikens High Yield menehtyi Ranskassa startin jälkeen. Berghin menestystammoihin kuulunut Hilda Zonett oli jo iäkäs mutta yhä tunnettu.
LARS JAKOBSSON / TR BILD
Hilda Zonett nautti ruotsalaisen raviyleisön suosiota siitosurallaankin. Kuva on vuodelta 2005 ja ohjastajana sen valmentaja Robert Bergh,

Ruotsalaiset raviurheilun seuraajat saivat kaksi suru-uutista torstaina.

Sulkysport kertoi ensimmäisenä aikansa huipputamman Hilda Zonettin vaipuneen ikuiseen uneen 25 vuoden iässä. Urallaan yli 15 miljoonaa kruunua (liki 1,6 miljoonaa euroa) tienannut Hilda Zonett on Ruotsissa syntyneistä tammoista viimeisin, joka on voittanut sekä Kriteriumin (2000) että Derbyn (2001).

Koko uransa Robert Berghin valmennuksesta käsin kilpaillut tamma jätti siitosurallaan yhteensä 10 jälkeläistä, joista tähän mennessä parhaiten menestynyt on vuonna 2013 syntynyt edelleen kilpaileva Algot Zonett 1,7 miljoonan kruunun (178 000 euron) voittosummalla.

Viimeiseksi varsaksi jäi toukokuussa 2021 syntynyt tammavarsa Mister J.P.:stä.

Sulkysportin uutinen

Torstaina Expressen puolestaan uutisoi niin ikään Berghin valmentaman Vikens High Yieldin menehtyneen heti startin jälkeen Cagnes Sur Merissä eteläisessä Ranskassa.

Kahdensanvuotias ruuna ehti tienata urallaan lähes 2,4 miljoonaa kruunua (250 000 euroa) ja juosta ennätyksekseen 10,2a.

Vikens High Yield menestyi hyvin viime vuosina erityisesti Ruotsin V75-lähdöissä. Uran viimeinen voitto tuli Ranskassa Vincennesistä 19. joulukuuta.

Expressenin uutinen

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Draamaa Prix de Belgiquessa - Bazíre voitti silti

Don Fanucci Zet kuumeessa - Prix d'Amerique vaarassa

Antti Ala-Rantala teki löydön Ruotsin nettihuutokaupasta: 14 lähtöä voittanut Vulcano O.P. haaviin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle