
Tästä kaikki alkoi: Kontion uraa Ulla-Maijasta Prix d'Ameriqueen - tänään ja huomennakin hyviä voittosaumoja
Erkki Jorma Kontion ura alkoi 60-luvulta ja on johtanut suuriin kansainvälisiin menestyksiin ja noin 11500 ravivoittoon, mikä on eniten Pohjoismaissa. Viikonlopun Prix d'Amerique on "tuttu paikka", vaikka nyt Jomppe ajaa lauantaina Black And Quickillä Östersundissa, luultavasti 75-voittajaksi.
Jorma Kontion ohjastajauran ensimmäinen voitto toinen kesäkuuta 1967 Äimärautiolta. Jomppe oli tuolloin 13:n ikäinen - nykyäänhän ohjastusura voi alkaa aikaisintaan 16-vuotiaana. Kuva on Hevostalous-lehden numerosta 23 vuodelta 1967. Kuva: Tero KylénKontio osaa kuvata elävästi Äimäraution tunnelmaa tuona kesäkuun päivänä -67. Samoin tulee tunnelmapalat Pariisista ja rutiinilla tipsit tämän päivän ajoihin sekä lounailla Solvallassa että illalla Rommen T64-jackpotissa illalla - lauantain Ruotsin 75-kierrosta unohtamatta. Aletaan alusta.
"Ohjastajaurallani oli tosiaan jo muutama kisa samalla tammalla", Jomppe muistelee.
"Ohjastajaurani alkoi Ulla-Maijalla maaliskuulla Raahen jääraveissa. Oulussa lähtö meni ensin uusiksi. Jotkut kuskit siinä vähän moitiskelivat: 'Pojan vika oli.' Keskikentän yleisön joukossa siinä lähellä seisoskeli sen ajan legenda Asarias Sikanen, ja olenkin joskus sanonut, että myös hän on tehnyt minusta hevosmiehen. Hän nimittäin sanoi, että ei ollut Jomppe sun vikas, jatka volttaamista vaan ihan samalla tavalla. Ja siitähän tuli ihan hyvä lopputulos."
"Samaa sarjaa saattoi olla kolmekin lähtöä ja tuossakin lähdössä oli varmaan parikymmentä valjakkoa, vaikka tuloksissa on vain kahdeksan. Niiden kolmen lähdön parhaimman ajan saanut oli sitten lopulta voittaja ja vain sille oli rahaa tiedossa, kai. Kyllä Ulla-Maija oli nopein sinä päivänä sarjassaan ja tienasi 60 markkaa. Minulla on Ulla-Maijan kilpailukirja tallella, ja niin siinä lukee."
"Kaikki nuo tuon lähdön tuloksissa näkyvät ovat ihan tuttuja ihmisiä, hyvin on jäänyt asiat muistiin. Samoin Asa Sikanen oli tosi mukava ihminen, tuttu meiltä kyläilemästä jo aikaisemmin ja pidettiin yhteyttä ihan loppuun asti. Siihen aikaan useilla radoilla otettiin tosiaan yleisöä keskikentällekin. Palkintoja ruvettiin maksamaan joka lähdössä vasta vähän myöhemmin. Paljonhan tässä uran aikana on tapahtunut, jos sitä lähtöpistettä ajattelee. Lajikin on muuttunut paljon."
Mitä fiiliksiä Prix d'Ameriquesta on jäänyt?
"Monenlaisia, on mennyt hyvin ja huonosti. Muutaman kerran on oltu ohjastajana mukana ja Opal Vikingillä oltiin kakkosia, suomalaislähtöinen Ruotsissa vaikuttanut Nils Enqvist valmensi. Rata on parantunut vuosien varrella, mutta korkeuseroa on edelleen, eikä takasuoran ylämäessä kannata varmaan kuluttaa ihan kaikkia hevosen voimia. Vielä useampana vuonna on ohjastettu tänä viikonloppuna sitten joissain muissa lähdöissä."
Ensi vuonna mennään sinne Calgary Gamesilla ja otat sen ykkösen?
"No ei nyt mennä asioiden edelle. Hevonen on kyllä hyvä, mutta mitä se ura sitten tuo tullessaan, sitä ei tiedä. Ainakaan toistaiseksi se ei ole ollut ahtaalla tai ottanut yhtään harha-askelta koko urallaan, joten kyllä siinä voisi olla mahdollisuuksia onnistumiseenkin ihan missä vaan. Nyt on siitosura päällä, joten aika näyttää. Kyllähän se kuulemma treenaileekin. Todella viisas Calgary Games on ja ihan älyttömän lahjakas."
Entäpä tämän perjantain mahdollisuudet ja ennen kaikkea lauantain 75?
"Kaikissa raveissa on saumoja. Solvallassa meidän oma La Verite (T65-6) on lähellä onnistua, jos on samanlainen kuin viimeksi pikkutauolta. Se oli kuin eri hevonen, vaikka aiemminkin on ollut näkyvissä kykyjä. Ruuna oli kuitenkin nyt paljon rauhallisempi, ja siksi sillä pääsi lujaa liikkeelle ja voimia jäi lopussakin, vaikka tultiin aika lujaa. Muuten ei ole isoja saumoja Solvallassa, kun Broadway Orokin jäi pois."
"Illan Jean P.Hill (T64-4) Rommessa on myös oikein hyvä sauma. Sillä jäi varaa vaikka kuinka paljon viimeksi, vaikka lopetus oli kai kuitenkin jotain 12-alkuista. Jos se pysyy rauhallisena ja tekee ehjän juoksun, niin onnistuminen on liki. Muilla ei ole välttämättä saumoja tai ainakaan minulla ei ole tietoa siitä. Guli Vitus (T64-5) on kylläkin kunnossa ja tosi mukava ajettava kylmäveriseksi. Viimeksi meni reissu vähän pieleen ja heppa tuli hyvin lopun. Se ei ole ihan ulkona, mutta tuolta takamatkan suljetulta paikalta tarvitaan tuuria, jotta ehdittäisiin kärkeen. Freckless (T64-6) on periaatteessa ihan kyvykäs, mutta viimeaikojen näytöt eivät ole lupaavia. Se laukkaili ja joutui hakemaan vauhtia koelähdöstä - vaikea veikata."
"Black And Quick (T75-3) on ison moottorin hevonen, ja sen varassa menestys taitaa nyt enimmäkseen olla lauantaina. Se tulee tauolta, mutta Timo Nurmoksen hevoset ovat yleensä valmiita töihin heti. Tällä on kapasiteettia korkeammallekin. Se on hyvä ajettava, mutta paikka on paha. Jos juoksu vähänkään onnistuu, niin varmasti ollaan lähellä. Muiden kanssa ainakin tällä tietoa tuntuu, että metsästetään rahasijoja Östersundissa."
La Verite (=totuus ranskaksi) vaikuttaa nyt sellaiselta, että sillä on saumaa nousta sarjoissaan, totta vai tarua?
"La Verite oli kyllä tosi miellyttävä viimeksi. Jos se sellaisena jatkaa niin totta. Kykyjä on ennenkin ollut, mutta aiemmin se on ollut jännittynyt. Nyt ruuna oli rennompi ja se antaisi mahdollisuuksia, jos olotila pysyy. Nimi on siksi ranskankieltä, koska emä on Bardot Boko ja Brigitte Bardothan oli ranskalainen elokuvatähti. Vaimoni Päivi Kontio on halunnut antaa nimiä Bardot-teemalla ja La Verite oli Bardotin tähdittämä elokuva."
Sunnuntaina Kontiolla on vapaapäivä. Mitä silloin tapahtuu?
"Katsotaan Prix d'Ameriquea!"
Kuka voittaa?
"Nythän se on ihan eri lähtö, kun Face Time Bourbonille kävi kuten kävi. Bazíren pojalla on hyvä hevonen Davidson Du Pont. Etonnant on ollut vahva. Tuttu ajokki Cokstile on hyvä myös mutta tarvinnee tuuria. Se menee paremmin kengittä ja hyvällä kelillä Vincennes on hyvä rata juosta ilman kenkiä. Sellainen hiilimurska oli muuten Äimärautiollakin pinnassa silloin 60-luvulla, kun Ulla-Maijalla voitettiin. Cokstile on laiska, ja jos se on ollut treenissä iloinen, se voi olla hyvä merkki. Nuori ori Hohneck voi myös olla kova. Pyöreä lähtö on tällä kerralla."
Solvallan T65-ravit alkavat kello 13.20. T65-peli menee kiinni 13.45.
Rommen T64-jackpotravit alkavat 19.20 ja T64 menee kiinni 20.30.
Östersundin T75-ravit alkavat 15.45 lauantaina ja T75 menee kiinni 17.20.
Kansainväliset ajotehtävät ovat tulleet tutuiksi Jorma Kontiolle vuosikymmenten varrella. Prix d'Ameriquekaan ei ole vieras paikka, vaikka tänä viikonloppuna Jomppe ajaa mm. Östersundissa. Ehkä edessä on vielä Pariisi esimerkiksi Calgary Gamesin ohjissa? Kuva: Anu LeppänenPrix d'Amerique -ravit alkavat sunnuntaina kello 13. Prix d'Amerique ajetaan seitsemäntenä lähtönä kello 17.20.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


