Lähiruokabuumi riemastuttaa luomuviljelijää: "Oikea tie on valittu"
"Jos kuluttaja ei näitä tuotteita halua, ei näitä tarvitse myöskään viljellä", sanoo luomumaitoa ja -perunaa tuottava Ahti Malm.
Ilmajokinen Leena Siikaniemi kyseli ruokamessuilla Ahti Malmilta, kuinka rankkasateiden kanssa on tänä kesänä pärjätty perunapelloilla. Kuva: Hanna LensuKauhajoella tänä viikonloppuna järjestettävillä ruokamessuilla on tarjolla varsinainen lähiruuan aarreaitta eteläpohjalaisille kuluttajille. Myyntipöydät notkuvat paikallisia tuotteita lihasta kauden kasviksiin ja jauhoista valmiisiin leipiin asti.
Karijokelainen Ahti Malm esittelee ja myy messukävijöille luomuperunaa. Hänelle messut ovat tärkeä tapahtuma ennen kaikkea sen vuoksi, että hän pääsee tapaamaan asiakkaita.
"PR on todella tärkeää. Täällä ostaja näkee sen henkilön, joka on perunat viljellyt. Olen tavannut paljon sellaisia, jotka ovat ostaneet meidän perunaamme aiemmin kaupasta."
Malm ei normaalisti markkinoi perunoitaan suoramyyntinä, vaan luomuperunat kulkevat asiakkaiden patoihin paikallisten kauppojen kautta.
"Minulle kuluttaja on kaikkein tärkein tekijä. Jos kuluttaja ei näitä halua, ei näitä tarvitse myöskään viljellä."
Malmin tilan päätuotantosuunta on maidontuotanto. Tila on ollut luomutuotannossa jo vuodesta 1994. Ruokaperuna on karijokelaistilalle melko uusi suuntaus, sillä sitä on viljelty vasta neljä vuotta.
"Maidon ja perunan tuotanto tukevat luomussa toisiaan, koska viljelykiertoa pitää olla."
Markkinointi on perunan kanssa Malmin mukaan ollut aivan erilaista kuin maidolla, jossa maitoauto hakee maidot ja meijeri huolehtii lopusta. Perunalle tila halusi tehdä oman brändin ja siihen kuuluu myös kuluttajatyö.
Malm on viimeksi kuluneiden vuosien aikana vakuuttunut siitä, että luomu oli hyvä valinta. Luomutuotteista saatu lisähinta on ollut tilan taloudelle todella tärkeä asia.
"Tämän päivän kuluttajan mielipide on vahvasti luomun kannalla. Olen ollut oikein positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka oikea tie on valittu", hän iloitsee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
