Ruuan ostaminen verkosta lisääntyy
Ruuan ostaminen verkkokaupoista on vielä vähäistä, mutta ala on nopeassa kasvussa.Tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen TNS Gallupista toteaa, että viimeisen puolen vuoden aikana ruuan verkkokauppaan on tullut paljon uusia toimijoita, mutta osa on myös lopettanut.
S-ryhmä on aloittanut aktiivisesti ruuan verkkokaupan. Ryhmältä voi ostaa kotiinkuljetuksella ruokaa pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa ja Oulussa.
Pienemmät toimijat ovat usein erikoistuneet muun muassa luomuun sekä lähiruokaan.
Ruuan verkkokauppa keskittyy tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle. Kysyntää voisi olla muuallakin maassa, mutta harvaanasutulla alueella jakelukulut nousevat helposti korkeiksi suhteessa tuotteen arvoon.
Sutinen sanoo, että verkkokaupan lisääntyminen riippuu nyt pitkälti tarjonnan ja logistiikan kehittymisestä.
Vuoden vaihteessa Itella aloitti uuden Termo-kylmäkuljetuspalvelun kuluttajajakelun. Verkkokaupasta tilattua ruokaa palvelun kautta on liikkunut vasta vähän.
Toimijat kehittävät myös noutopisteitä ja pakettiautomaatteja, joista ostaja voi hakea tuotteet, eikä hänen tarvitse odottaa kuljetusta kotonaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

