Ei saa nipistää, kieltää piirakkamestari Aira Viitaniemi
Kun haluat tehdä hienon karjalanpiirakan, niin älä nipistä, kun rypytät, vaan painele sormenpäillä itseesi päin, neuvoo Aira Viitaniemi, joka parhaimpana vuonna rypytti miehensä kanssa 70 000 piirakkaa.
Aira Viitaniemi on leiponut lukuisiin pitoihin perunapiirakoita ja karjalanpiirakoita. Kuva: Riitta MustonenKotiseutuneuvos Aira Viitaniemi on ylpeä siitä, että karjalanpiirakka on suojeltu tuote ja että se on levinnyt karjalaisten mukana koko Suomeen.
Viitaniemi on johtanut liki neljäkymmentä vuotta Karjalan Liiton naistoimikuntaa ja vetänyt lukuisia piirakkakursseja. Hauskimpia ovat olleet niin sanotut isojen poikien kurssit.
"Menen viereen, otan sormista kiinni ja sanon, että ei saa nipistää. Kyllä miehetkin oppivat", Viitaniemi nauraa.
"Eivätkä miehet halua akkoja kursseilleen, koska ne tulevat kaikki neuvomaan oman konstinsa. Yksi opettaja riittää."
Koivistolta kotoisin oleva Viitaniemi tekee piirakoista pienempiä kuin mitä ne Karjalassa aikoinaan olivat. "Koska nykyisin piirakoilla herkutellaan ja syödään muun ruuan lisäksi. Kun äiti teki piirakan, se oli äänilevyn kokoinen ja leikattiin neljään osaan."
Karjalan Liiton naistoimikunta on julkaissut 40-vuotisjuhlansa kunniaksi Karjalaisen ruokakirjan, jossa kerrotaan karjalaisesta ruokaperinteestä ja opastetaan muun muassa piirakoiden tekoon — niitä kun on paljon muitakin kuin kaikille tuttu riisipiirakka.
Viitaniemen mukaan maukkain on ohralla täytetty karjalanpiirakka, joka syödään voin kanssa. Jopa japanilaiset pitivät enemmän ohrapiirakoista kuin riisillä täytetyistä, kun Viitaniemi kävi Japanissa piirakanteossa.
Sulhaspiirakoiksi sanotaan usein pieniä avonaisia karjalanpiirakoita, mutta oikeasti sulhaspiirakka on umpinainen riisitäytteinen ja ruiskuorinen piirakka, joka paistetaan paistinpannussa kirkastetussa voissa tai öljyssä.
Viitaniemen mukaan sulhaspiirakka on saanut nimensä siitä, että kun sulhasehdokas tuli käymään ja oli mieleinen, emäntä saattoi nopeasti paistaa tarjolle sulhaspiirakat. Jos taas mies ei miellyttänyt, ei piirakoita tarjottu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
