Verso Foodin härkäpapusuikale nousi saksalaisilla ruokamessuilla uutuuksien paraatipaikalle
Beanit-härkäpapusuikale valittiin yhdeksi 65 parhaimmasta innovaatiosta 2 300 ehdokkaan joukosta.
Beanit-tuotteet valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla lisäaineettomalla menetelmällä, jolle on haettu patenttia. Kuva: Verso Food”Koko pieni tiimimme hyppi riemusta, kun saimme tietää valinnasta. Uskomme suomalaiseen härkäpapuun ja siitä tehtyihin elintarvikkeisiimme. Hienoa, että myös kansainväliset elintarvikealan asiantuntijat uskovat meihin”, iloitsee Verso Foodin markkinoinnista vastaava Annika Boström-Kumlin.
Valinta vuoden parhaiden ruokainnovaatioiden joukkoon tietää nostetta kansainvälistymiseen. Boström-Kumlinin mukaan uusia aineksia kasvisruokiin etsitään nyt kiivaasti.
"Meillä on Suomessa loistava härkäpapu, joka on tässä tuoteryhmässä hieman harvinaisempi raaka-aine. Loistava kasviproteiini yhdistettynä vahvaan tuotekehitykseen kiinnostaa maailmalla."
Anuga-messut on Saksan Kölnissä järjestettävä maailman johtava ruoka-alan ammattilaistapahtuma. Verso Food on esillä Business Finlandin Food from Finland -osastolla.
Anuga järjestetään joka toinen vuosi. Vuonna 2017 messuilla oli noin 165 000 kävijää. Messut päättyvät keskiviikkona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
