Herne-sienirisotto
(4 annosta)
1,2 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl voita
1–2 salottisipulia
3 dl risottoriisiä
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
1–2 dl pakasteherneitä
parmesaania tai vastaavaa kovaa juustoa
suolaa
mustapippuria
Koristeeksi:
herneenversoja
Kiehauta vesi ja liuota siihen kasvisliemikuutio.
Sulata voi toisen kattilan pohjalla. Silppua sipuli, lisää silppu sulaan voihin ja paista keskilämmöllä samalla sekoitellen, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi.
Lisää riisi ja hämmennä se kuultavaksi sipulisilpun sekaan. Murskaa kuivatut sienet ja lisää seokseen.
Hetken kuluttua lisää riisiin pari desilitraa kasvislientä ja hämmennä. Kun liemi on imeytynyt, lisää taas toiset pari desilitraa samalla sekoittaen. Kun noin puolet liemestä on käytetty, lisää mukaan herneet.
Kun kaikki kasvisliemi on imeytynyt riisiin ja riisit ovat purtavan pehmeitä, mausta risotto raastetulla parmesaanilla, suolalla ja mustapippurilla. Tarkista maku.
Koristele risotto herneenversoilla.
Osaston luetuimmat
- Monet poimivat marja-aronian aivan väärään aikaan, marjanviljelijä arvioi – "Sama kuin menisi syömään vihreitä mustikoita"
- Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa
- Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa
- Nyt on aika tehdä ensi kesän perunalle penkit – haravoitujen lehtien hyötykäytöllä saat puhtaan valkeita perunoita
- Vuoden suurin kurpitsa painaa lähes 500 kiloa – kasvattaja kasteli hurjat määrät joka päivä
- Aarre | Puolukkapiirakka on klassinen syysherkku
- Mummolan omenapiirakka