Mummon lihapullat

Mummon lihapullat
noin 20 kappaletta, 4 annosta
Ainekset
- 1 dl korppujauhoja
- 1 prk (2 dl) kermaviiliä
- 1 sipuli
- 1 rkl voita
- 500 g naudan jauhelihaa
- 1 kananmuna
- 1 tl suolaa
- 1 tl paprikajauhetta
- ½ tl maustepippuria
Valmistusohje
Sekoita korppujauhot ja kermaviili kulhossa. Anna turvota hetki.
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulisilppu kevyesti voissa pannulla ja anna jäähtyä. Lisää kulhoon loput aineet ja vaivaa murekemassa tasaiseksi.
Tee taikinasta kostealle työlaudalle pari tankoa ja paloittele ne samankokoisiksi paloiksi. Pyörittele palat kostein käsin pyöryköiksi.
Paista pyörykät voissa pannulla pienissä erissä kauniin ruskeiksi. Kiehauta kuumalla pannulla paisto-erien välillä vähän vettä. Säästä liemi kastiketta varten. Nosta lihapullat syrjään ja valmista halutessasi kastike.
Herkuttele pullat perunamuusin, maustekurkkujen ja etikkapunajuurien kera.
Vinkki
Kypsennä lihapullia uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Kaikki pullat mahtuvat kerralla suureen, halkaisijaltaan 28 sentin pannuun.
Osaston luetuimmat
- Kolme helppoa herkkua valmistujaisiin – nämä piirakat valmistuvat nopeasti
- Valmistaudu kesän töihin näillä eväillä: 4 herkullista reseptiä
- Söin täällä: Uudistunut Pastis tarjosi pikamatkan Ranskaan
- Helppo voileipäkakku juhliin: Näin teet siitä helposti tarjottavan
- Kuusenkerkkäsiirappi
- Täytetty patonki valmistuu nopeasti evääksi tai lounaaksi – tässä kaksi erilaista täytettä
- Vesi ja öljy ne yhteen soppii – tämä on oodi emulsiolle