Talous

Tuhansien ulkomaalaisten osallistuminen Nesteen suurseisokkiin herättää Uudellamaalla koronapelkoa – Avi: "Riski ei poikkea suomalaisista työntekijöistä"

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan huoltojoukkojen vapaa-ajan vietto on erityisen haasteellinen asia, mutta "jos hoitoa tarvitaan, sitä sitten vain järjestetään".
Jaana Kankaanpää
Nesteen jalostamoa Porvoossa ajetaan parhaillaan alas suurseisokkia varten.

Nesteen suurseisokki herättää pelkoa uusmaalaisissa asukkaissa. MT:tä lähestyi nimimerkillä Huolestunut uusmaalainen mieshenkilö, jota epäilyttävät tiukkojen koronaturvatoimien pitävyys.

Suurseisokki alkoi 5. huhtikuuta Porvoon jalostamon alasajolla ja kestää kaikkiaan 12 viikkoa. Suomen kaikkien aikojen suurimmassa huoltotapahtumassa on töissä yhtäaikaisesti 4 500 ulkopuolista työntekijää, joista arviolta 2 000 tulee ulkomailta.

Suurseisokkia siirrettiin vuodella keväästä 2020, mutta vaikka koronatilanne ei ole hellittänyt, se on pakko pitää teknisistä syistä. Nesteen edustaja arvioi maaliskuussa MT:lle, että oletuksena oli kaikkien työntekijöiden rokottaminen ennen seisokkia.

Vastaava huolto tehdään viiden vuoden välein, viimeksi 2015.

Testaus-, karanteeni- ja hygieniasäännöt ovat tiukat, mutta niiden toteutuminen käytännössä huolestuttaa kansalaisia.

"Herää huoli siitä, miten ruokailu ja muu päivittäinen välttämätön yhteinen toiminta voi käytännössä tapahtua ilman tartuntoja. Juuri näihin liittyvän riskin takiahan ravintolat ja kaikki julkiset tilaisuudet on suljettu. Riski työmaan ulkopuolella liittyy ryhmissä liikkumiseen, vapaa- ajanviettoon ja erityisesti näin suuren joukon majoittumiseen, johon tarvitaan huomattava osa Uudenmaan majoituskapasiteetista ja eikä yksityisyyttä ja jatkuvaa etäisyyttä oletettavasti aina pystytä takaamaan. Koronan riskiä ulkopuolisille ja vastuita sen osalta ei ole tuotu esille", MT:n lukija kirjoittaa ja ihmettelee, miksi viranomaiset ovat hiljaa ja miksi seisokkeja ei siirretty rokotusten jälkeiseen syksyyn.

Hän arvelee, että tartuntarypäs viivästyttäisi ja pitkittäisi huoltotöitä ja vaarantaisi terveydenhuollon kantokyvyn juuri Uudellamaalla, missä tautia ja elämää on hillitty rajoituksin.

MT pyysi Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta kommentoimaan huolia, mutta kysymys pyydettiin osoittamaan aluehallintovirastolle ja Nesteelle. THL ohjeistaa yleensä tällaiset toimijat, jotka puolestaan vastaavat omista työmaistaan ja työntekijöistään.

Nesteen henkilöstö-, turvallisuus- ja hankintajohtaja Hannele Jakosuo-Jansson kertoo, että parhaillaan on käynnissä Porvoon jalostamon vaiheittainen alasajo, seisokkityöt käynnistyvät parin seuraavan viikon kuluessa ja että urakoitsijat saapuvat Suomeen ja seisokkityömaalle vaiheittain seisokkitöiden alkaessa.

"Urakoitsijat majoittuvat useissa kaupungeissa ja kunnissa Uudenmaan alueella. Neste on antanut urakoitsijoilleen suositukset majoitusten järjestämiseen, ja yhtiö myös ohjeistaa ja tarvittaessa avustaa karanteenimajoitusjärjestelyissä."

Etelä-Suomen avin aluehallintoylilääkäri Anne Hiiri vastaa, että huolto on välttämätön ja Nesteellä kattava turvallisuussuunnitelma, jota on käyty läpi useiden viranomaistahojen kanssa.

"Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan suunnitelma ja terveystoimet alueella on suunniteltu hyvin."

Hiiri sanoo, että kahteen kertaan negatiiviseksi testattu ulkomailta saapuva työntekijä ei poikkea suomalaisista työntekijöistä. "Eli riski terveydenhuollon kantokyvylle tai koronatartuntojen leviämiselle ei ole suurempi kuin normaalisti."

Huoltotyömaan hyviä koronaohjeita valvotaan ja työmaatartuntojen riski on otettu etukäteen huomioon.

Työntekijöiden majoituspaikoista ei tarvitse ilmoittaa etukäteen viranomaisille, kuten ei myöskään kaupassa käynnistä tai muusta vapaa-ajan liikkumisesta.

Hiiri huomauttaa, että Neste on järjestänyt huoltotyömaalle säännölliset koronatestaukset työntekijöille.

"Tietojeni mukaan työmaa-alueelle ei pääsisi ilman negatiivista testitodistusta. Tämä ei kuitenkin täysin poissulje sitä mahdollisuutta, että työntekijä saisi koronatartunnan vapaa-ajalla, mutta riski ei poikkea suomalaisista työntekijöistä, vaan on olemassa kaikkien työntekijöiden kohdalla."

Myös Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan Porvoota ja terveydenhuoltoa on konsultoitu laajasti.

"Sellainen käsitys on, että siellä on hyvin valmistauduttu. Mutta onhan se haasteellinen juttu ja vapaa-aika erityisesti, kun sen verran suuresta työntekijämäärästä kyse ja ulkomailta tulevia on paljon. Jos niin käy, että tartuntoja tulee ja hoitoa tarvitaan, sitä sitten vain järjestetään. Onneksi Suomen koronatilanne menee parempaan suuntaan, eivätkä kaikki koronan hoitoon varatut resurssit ole enää täydessä käytössä."

Suomessa on parhaillaan menossa toinenkin suurhuolto: Eurajoella viimeistellään, testataan ja ladataan Olkiluoto 3:a syksyllä alkavaa sähköntuotantoa varten.

Lue myös:

Nesteen Porvoon-jalostamolla alkaa pahimman koronatilanteen keskellä jättiseisokki – Tällaiset ovat yhtiön koronaohjeet tuhansille ulkopuolisille huoltohenkilölle, mukana maskipakko ja koronatestit

Lue lisää

Selvitys: Valtaosa työikäisistä ei tehnyt keväällä lainkaan etätöitä

Koronalta suojaamaan tarkoitettua ternimaitosumutetta saa nyt myös Viron lautoilta

THL: Suomessa on todettu 29 uutta koronatartuntaa – ensimmäinen koronarokote yli puolella suomalaisista

Yle uutiset: Porvoossa pilaantui liki 2 500 koronarokotetta – satoja aikoja siirtyy aamupäivältä