Tiede & tekniikka

Radioaallot laittavat turvavälit ja viiluniput ojennukseen – puutarhatyöntekijöille piippari tuo turvaa koronahuolien keskelle

Turkulaisen Noccela Oy:n kehittämä laite on käytössä eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Saksassa on tehty urheiluseurojen kanssa yhteistyötä, jotta laitetta käyttämällä stadioneita voitaisiin avata koronaturvallisuus huomioiden.
Deliverde
Maria Seppälä (edessä) ja Nina Kravshuk esittelevät kulkukortin kokoista laitetta, joka auttaa pitämään huolta kahden metrin turvaväleistä.

Puutarha Lindroth Deliverden työntekijöiden on entistä helpompi noudattaa viranomaisten koronaohjeita turvaväleistä. Kaikilla on taskussaan kulkukorttia muistuttava laite, joka hälyttää, jos turvaväli on liian lyhyt tai kohtaaminen toisen laitetta kantavan kanssa venyy liian pitkäksi.

”Laite on otettu meillä hyvin vastaan”, kertoo Liisa Lindroth, yksi Deliverden omistajista. Se tuo lisäturvaa, sillä työntekijät kantavat huolta omasta ja läheistensä terveydestä. Mieliä painaa pelko siitä, mitä tapahtuisi yritykselle ja työpaikoille koronatartunnan seurauksena, Lindroth kertoo samalla painottaen, että puutarhalla on tähänkin saakka noudatettu kaikkia viranomaisten antamia koronaohjeita.

Viralliselta nimeltään laite on Safety Management Solution ja sen on kehittänyt turkulainen Noccela Oy. Toiminta perustuu radioaaltoihin, joiden avulla laite mittaa etäisyyttä toisiin samanlaisiin laitteisiin. Etäisyyden ja kontaktiajan voi määritellä halutunlaiseksi, selittää Noccelan toimitusjohtaja Tuukka Tarkiainen.

Piippaava lätkä ei ole työaikajärjestelmä tai menetelmä, jolla työnantaja saa seurata työntekijöidensä menemisiä ja tulemisia.

Piippaukset tallentuvat laitteen muistiin ja sieltä Noccelan serveriin. Tallenteet auttavat koronatartuntojen jäljittämisessä, koska jokaisella laitteella on yksilöity numero.

Lääkäri voi pyytää koronaan sairastuneelta numeron ja sen avulla tarkistaa, minkä numeroiset laitteet ovat kohdanneet ennen tartuntaa ja näin löytää altistuneet henkilöt.

Työnantajilla on viranomaisten asettama velvollisuus tilastoida työpaikan koronatartunnat ja ilmoittaa niistä. Tämän tiedon keräämisessä ”nokkela” on hyvä, Lindroth lisää.

Sairastuneen ei ole pakko antaa numeroa. Jos hän kieltäytyy, koronan jäljittäminen hoidetaan viranomaisten antamien ohjeiden mukaan.

Varsinaisten koronatartuntojen nitistämisen lisäksi laitteiden – ei ihmisten – paikantamisella voidaan selvittää, missä ja milloin piippauksia tapahtuu eniten.

80 prosenttia ihmisten kohtaamisista tapahtuu lähes samoihin aikoihin ja samoissa paikoissa, Tarkiainen kertoo. Kun riskiajat ja -paikat ovat selvillä, työpaikalla voidaan miettiä, miten riskejä saadaan pienennettyä.

Laite maksaa 49 euroa per turvattu henkilö, Tarkiainen kertoo.

Hinta on hänen mukaansa kilpailukykyinen, kun sitä vertaa käsidesien ja maskien saati karanteenin aiheuttamiin kustannuksiin.

Lindroth on samaa mieltä. ”En edes uskalla laskea, kuinka paljon niihin on kulunut rahaa”, hän viittaa kertakäyttömaskien ja -hanskojen aiheuttamiin kustannuksiin.

Eräs Noccelan asiakkaista onkin nimennyt laitteen "digimaskiksi."

Tietoturvasyistä Tarkiainen ei paljasta laitteen tietoja tallentavan serverin sijaintia. Hän vakuuttaa sen olevan Suomessa sekä turvattu tietomurtojen varalta.

”Serveri on tietoturvaluokiteltu ja kolmas osapuoli on arvioinut sen turvallisuuden. Turvallisuus on meidän lähtökohtamme.”

Laite tuo suojaa paitsi kasvihuoneissa myös monenlaisissa muissa ja monenkokoisissa yrityksissä, Tarkiainen kertoo. Turvan piirissä on hänen mukaansa Suomessa tuhansia työntekijöitä. Noccela-turvaa käytetään myös Australiassa, Amerikassa ja Virossa, Tarkiainen luettelee.

Saksassa aloitettiin yhteistyö urheiluseurojen kanssa, jotta stadioneita voidaan avata turvavälit huomioiden, Tarkiainen kertoo. Nyt Saksan koronatilanne on niin paha, että yhteistyö on odottaa parempia aikoja jatkuakseen.

Radioaaltoihin perustuvaa paikannusta voi käyttää hyödyksi myös metsäteollisuudessa. Tarkiainen kertoo suomalaisesta vaneritehtaasta, jossa tekniikan avulla paikannetaan ja yksilöidään viilupinoja. Eräällä sahalla puolestaan pidetään varastokentän lautaniput järjestyksessä saman paikannustekniikan avulla.

Lue lisää

Yli 50 ihmisen yleisötilaisuudet saavat jatkua lokakuussa kaikkialla Suomessa

Ensimmäiset alueet kertoivat yleisötilaisuuksien jatkumisesta lokakuussa – Monin paikoin yli 50 hengen yleisötilaisuuksia voi järjestää

"Asiakkaan oma vika, jos tulee junaan"

Kauppapuutarhalla kehotetaan ulkomaisia työntekijöitä miettimään tarkkaan, onko kotimaassa käyminen välttämätöntä