Tiede & tekniikka

Avaruusviljelyä Marsissa? NASA:n uusi löydös voi tehdä siitä mahdollista

Äskettäinen löytö kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) sai tutkijat uskomaan, että on mahdollista luoda "polttoaine", joka auttaa kasveja kestämään avaruuden äärimmäisissä olosuhteissa.
Kuvat: Aynur Zakirov, Jukka Pasonen / Kuvitus: Juho Leskinen
Uusilla bakteerikannoilla saattaa olla "bioteknisesti hyödyllisiä geneettisiä tekijöitä" kasvien kasvattamiseksi avaruudessa.

NASA:n kanssa työskentelevät tutkijat julkaisivat havaintonsa Frontiers of Microbiology -järjestölle, kertoo Agdaily-verkkojulkaisu. Tutkijat onnistuivat löytämään ja eristämään neljä eri Metylobacteriaceae-heimoon kuuluvaa bakteerikantaa eri paikoista kansainvälistä avaruusasemaa kahden peräkkäisen lennon aikana.

Yksi kanta tunnistettiin Metylorubum rhodesianum-nimiseksi, mutta kolme muuta kantaa ovat uusia löytöjä. Sauvamaisille, liikkuvilla bakteereille annettiin määritelmät IF7SW-B2T, IIF1SW-B5, ja IIF4SW-B5. Geneettinen analyysi osoitti niiden olevan läheistä sukua Methylobacterium indicum-kannalle.

Methylobacterium-lajit ovat mukana typen sidonnassa, fosfaatin liukoistumisessa, abioottisessa stressinsietokyvyssä, kasvien kasvun edistämisessä ja biologisessa toiminnassa kasvipatogeenejä vastaan.

Maan ulkopuolella kasvatettu ruoka tarvitsee bakteereilta hieman lisäapua selviytyäkseen avaruuden ankarista olosuhteista.

Tohtorit Kasthuri Venkateswaran ja Nitin Kumar Singh NASA:n laboratoriosta kommentoivat verkkolehdessä, että uusilla bakteerikannoilla saattaa olla "bioteknisesti hyödyllisiä geneettisiä tekijöitä" kasvien kasvattamiseksi avaruudessa. Siitä, ovatko nämä kannat todella käänteentekeviä avaruusviljelyssä, tarvitaan lisää käytännön tutkimusta.

"Jos halutaan kasvattaa kasveja äärimmäisissä olosuhteissa, jossa resurssit ovat vähäiset, uusien mikrobien eristäminen elintärkeää. Ne auttavat kasveja kasvamaan stressaavissa olosuhteissa", tohtorit sanovat.

NASA haluaa jonain päivänä viedä ihmiset Marsiin ja mahdollisesti kauemmaksikin. Yhdysvaltain kansallinen tutkimusneuvosto suosittelikin, että avaruusjärjestö käyttää kansainvälistä avaruusasemaa koealustana mikro-organismien kartoittamiseen.

"Koska ryhmällämme on asiantuntemusta mikro-organismien viljelystä äärimmäisissä paikoissa, NASA:n avaruusbiologian ohjelma antoi meidän tehtäväksemme tutkia avaruusasemaa mikro-organismien esiintymisen ja pysyvyyden osalta", Venkateswara ja Singh kertovat.

"On sanomattakin selvää, että ISS on erittäin puhtaana pidettävä, äärimmäinen ympäristö. Miehistön turvallisuus on ykkösprioriteetti, ja siksi ihmis- ja kasvipatogeenien ymmärtäminen on tärkeää. Hyödyllisiä bakteereja, kuten nämä uudet löydökset, kuitenkin tarvitaan".

Osana käynnissä olevaa tarkkailutehtävää, kahdeksaa kohtaa kansainvälisellä avaruusasemalla seurataan bakteerikasvujen varalta. Työtä on tehty jo kuuden vuoden ajan. Näitä näytealueita ovat tilat, joissa miehistö kokoontuu ja joissa tehdään tutkimusta, kuten kasvien kasvatuskammio. Siinä missä satoja ISS:n bakteerinäytteitä on tähän mennessä analysoitu, noin 1 000 näytettä eri puolilta avaruusasemaa odottaa matkaa takaisin Maahan, jossa ne voidaan tutkia.

Venkateswaran ja Singhn mukaan tavoitteena on kuitenkin nopeuttaa tätä hidasta prosessia ja saada avaruusasemalle teknologiaa, jolla voidaan kerätä, prosessoida ja analysoida näytteet avaruudessa.

"Se auttaisi NASA:a ja avaruusalan valtioita saavuttamaan turvallisen ja kestävän avaruustutkimuksen pitkiksi ajoiksi".

NASA discovery could make farming on Mars a reality

Lue lisää

Nasan Mars-minihelikopteri on pudotettu punaisen planeetan pinnalle – nyt sen pitää selvitä hyytävistä öistä itse

Nasan vastikään laskeutunut Mars-mönkijä on lähettänyt punaisen planeetan pinnalta upeita kuvia

Perseverance etsii elämän jälkiä Marsista – laskeutumispaikalla lienee ollut vettä 3,5 miljardia vuotta sitten

Marsiin mars, mars! Suunnattomat hankkeet lisäävät uskoani ihmiskuntaan