Kuukausi kesään? Satoja kiuruja lenteli viikonloppuna
Eniten kiuruja nähtiin Kirkkonummella, selviää lintujärjestö Birdlifen tietokannasta.Suomessa havaittiin viikonlopun aikana satoja kiuruja, selviää lintujärjestö Birdlifen tietokannasta. Eniten kiuruhavaintoja ilmoitettiin Kirkkonummelta. Kymmeniä kiuruja nähtiin myös esimerkiksi Vantaalla, Paraisilla ja Hangossa.
Vanhan sanonnan mukaan kesän pitäisi alkaa kuukauden päästä siitä, kun kiuruja aletaan havaita talven jälkeen. Sanonta kuuluu näin: "Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään."
Birdlifen mukaan kevään ensimmäiset kiurut nähtiin jo ennen helmikuun puoliväliä Paraisilla. Tuolloin järjestön tiedotteessa kirjoitettiin, että muutama kiuru ei vielä kunnon kevättä tee, mutta muutaman viikon kuluessa niitä näkee jo yleisemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
