Pakkanen puree mutta Suomi ei hyydy
Puimuri on jäänyt pellolle kylmänhuurteisen metsän keskelle Hausjärvellä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoKuusamossa Kiutaköngäs virtaa talven ennätyspakkasessa. Laaksossa mitattiin torstaina aamuyhdeksältä talven uusi pakkasennätys 39,2 astetta. Se ei kuitenkaan estä metsäkoneyrittäjiä starttaamasta aamulla koneitaan tai jätehuoltomiehiä lähtemästä töihinsä.
”Joka aamu lähdetään kierrokselle yli 30 asteen pakkasessa, vaikka täytyy myöntää, että koneet ja letkut ovat lujilla”, Jarmo Määttä Kuusamon Jätehuollosta kertoo.
Ihmiset pärjäävät koneita paremmin pukeutumalla oikein. Karvahatut, kintaat ja välihousut ovat tarpeen.
Talvi kiristää edelleen otettaan Suomessa, kun ilmakehän paine on korkeammalla kuin kertaakaan sataan vuoteen.
Kaikkein kylmin ilmamassa on vasta tulossa.
”Uskon, että viikonlopun aikana koetaan nelosellakin alkavia pakkaslukemia”, päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka kertoi STT:lle.
Helmikuun kolmannen päivän kylmyysennätys on vuodelta 1966, jolloin Kilpisjärvellä mitattiin 47,2 astetta pakkasta. Helmikuun neljäntenä päivänä samana vuonna Nurmeksessa oli pakkasta 43,5 astetta.
Maanantaina sään odotetaan lauhtuvan pariinkymmeneen pakkasasteeseen.
Pakkasvaroitukset ovat voimassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kylmintä on Kainuussa, Lapissa ja Koillismaalla.
Etelärannikolla odotetaan erittäin höytyväistä lumisadetta, kun meri-ilma tiivistyy lumeksi.
Rakennustyömailla pakkasrajat ovat sisämaassa parinkymmenen asteen paikkeilla, siitä sovitaan työmaakohtaisesti.
Keski-Euroopassa ilmanpaine on matalalla, mikä mahdollistaa Siperian korkeapaineen ja kylmän ilman työntymisen harvinaisen pitkälle Suomeen ja itäiseen Keski-Eurooppaan. Ukrainassa on pakkaseen kuollut jo ainakin 18.
Suomalaisia kuolee vähiten, kun vuorokauden keskilämpötila on +14 astetta. Suomalaiset ovat sopeutuneet kylmään paremmin kuin eteläeurooppalaiset, mutta täälläkin kylmän terveysongelmat ovat pahempia kuin helteen.
Ilmatieteen laitos antaa varoituksia kireästä pakkasesta. Lievin varoitusraja on maan eteläosassa -20, keskiosassa -25 ja pohjoisosassa -30 astetta.
Lämpötilan lisäksi huomioidaan tuuli ja pilvisyys.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
