Kilpailu hiipii postilaatikoille
Valtionyhtiö Itella on saanut Hämeen maakuntalehtien jakeluyhtiöistä kaksi kilpailijaa sen jälkeen, kun postinjakelu avattiin EU-direktiivin velvoittamana kilpailulle kaksi vuotta sitten. Toistaiseksi uudet postiluvan haltijat eivät vielä hyödynnä lupiaan, sillä ne pitävät ehtoja liian tiukkoina ja postilain vastaisina.Ensimmäisenä postitoimilupaa haki ja sai viime vuonna lahtelainen, Etelä-Suomen Sanomia kustantavan Esan Kirjapaino Oy. Hämeen Sanomien jakeluyhtiö Ilves Jakelu Oy haki toimilupaa sopimusasiakkaiden lähetysten jakeluun. Valtioneuvosto myönsi Ilves Jakelulle luvan helmikuussa samoin ehdoin kuin Esan Kirjapaino Oy:lle.
Molemmat yhtiöt ovat valittaneet lupapäätöksestään korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Yhtiöt on velvoitettu esimerkiksi käsittelemään osoitteenmuutoksia ja ottamaan vastaan postilähetyksiä keneltä tahansa. Maakuntalehtien jakelijoita kiinnostavat lähinnä paljon postia kerralla lähettävät yritysasiakkaat.
”Me olemme hakeneet hakeneet lupaa sopimusasiakkaiden postipalveluihin, ja saimme rajoittamattoman postitoimiluvan”, moittii Ilves jakelun toimitusjohtaja, Hämeen Sanomien myyntijohtaja Antti Niiniö .
Kermankuorintaa vai paremmat palvelut?
Maakuntalehtien jakeluyhtiöt haluavat postia kantaakseen, koska lehtien tilausmäärät ovat vähentyneet. Sopimusasiakkaiden postin jakaminen lehtien rinnalla takaisi jakelun jatkuvuuden.
Postinjakelun avaamista kilpailulle on vastustettu sillä perusteella, että uudet kilpailijat haalisivat kannattavimmat asiakkaat ja jakelualueet, kun Itellalle jäisivät heikosti kannattavat yleispalveluvelvoitteet. Tällainen jako heikentäisi arvostelijoiden mielestä esimerkiksi maaseudun postipalveluiden rahoitusta.
Niiniön mukaan kilpailu parantaisi maakunnan pienten asiakkaiden palveluita. Esimerkiksi Kanta-Hämeessä toimivat pienyritykset hyötyisivät kilpailusta.
”Niillä olisi mahdollisuus kilpailuttaa lähetyksensä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


