
Lunta tulossa tupaan etenkin maan keskivaiheille – lämpötilan osalta maa jakautumassa kahtia
Suomi on pudonnut ilmamassan osalta kylmään kuoppaan. Vielä viikonloppuna etelässä päivällä ollaan pääsemässä plussalle, maan pohjoisosassa pysytään pakkasella. Ensi viikolla kylmemmät lämpötilat alkavat ottaa valtaa myös etelässä.Eilen perjantaina lunta tupsahti taivaalta maan pohjoisosan lisäksi etenkin lännessä. Tänään kuuroja liikkuu etenkin maan keskiosassa lännestä itään päivän aikana. Etenkin lännessä osa kuuroista tulee vetenä tai räntänä.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tulee illasta alkaen matalapaineen tuomana jatkuvampia lumisateita, jotka jatkuvat sunnuntain puolelle asti. Näillä seuduilla lunta voi kertyä vuorokauden aikana paikoin yli 5 cm.
Pilvisyys on vaihtelevaa, etelärannikolla ja paikoin Lapissa on välillä selkeääkin. Päivän lämpötila on -1 ja +4, maan pohjoisosassa +1 ja -8 asteen välillä.
Sunnuntaina maan keskivaiheilla oleva sadealue jatkaa matkaansa itään ja ainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajaseuduille kertyy jälleen paikoin 5–10 cm lunta. Lisäksi etelämpänä liikkuu kuuronauhoja, joista irtoaa muutaman sentin lumikertymiä maan keskiosaan. Tosin päivällä sateen olomuoto muuttuu osin vedeksi ja rännäksi, mikä voi vähentää kertymiä.
Lapissa sää pysyy poutaisena ja osin selkeänä. Tämän myötä päivän lämpötilat ovat hyvin erilaiset eri puolilla maata. Maan etelä- ja keskiosissa ollaan plussalla, etelärannikolla +5 asteessa. Oulun korkeudella ollaan 0 ja -5 asteen välillä, tästä pohjoiseen taas -5 ja -15 asteen välillä. Maanantain vastaisena yönä pakkasta voi olla Lapissa jopa yli 20 astetta.
Ensi viikon alussa lisää kylmää ilmamassaa virtaa meille pohjoisesta ja lämpötilat laskevat etelää myöten. Maanantaina ollaan vielä maan eteläosassa näillä näkymin plussan puolella päivällä, tiistaina ei välttämättä enää.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




