huidunperä Vaalitaistelussa kirivaihe
On nyt sitten ennätetty suurten juhlien jälkeen kansanomaisesti sanoen härkäviikkoihin. Presidentinvaalitaistelun ensimmäisen kierroksen kirivaihe on alkamassa.
Hämmästyttävää on, miten rauhallisesti vaalitaistoa nyt on tässä maassa käyty. Ovatko poliittiset puolueemme ja ennen kaikkea media ryhtyneet suhtautumaan asiallisen järkevästi vaaleihin? Alkaako kansakunta siten olla riittävän kypsä ja kokenut suhtautuakseen demokratiaansa ja sen toimintamuotoihin, myös kulloisiinkin vaiheisiin, asiallisen järkevästi?
Kohta tulee kuluneeksi 56 vuotta historiamme erityisen jännittävistä presidentinvaaleista, jos kohta myöhemminkin on siinä suhteessa yllätyksiä koettu. Tällöin, vuosina 1955–56, koettiin Urho Kekkosen presidentinvaalitaisto tuloksellisine vaaleineen.
Kuten historiaa tuntevat muistavat, valitsijamiesten suorittama vaali ratkesi Urho Kekkosen hyväksi kovan vaalitaistelun jälkeen vain yhden äänen enemmistöllä.
Poikkeuksellista oli myös, että näin valittu presidentti toimi sitten virassa uudelleen valittuna ja erityispäätöksin poikkeuslain turvin kauimmin kuin kukaan muu ennen ja jälkeen eli peräti neljännesvuosisadan.
Kun vaalitaistelu nyt sujuu oloissamme rauhallisesti, on kiintoisaa palauttaa mieliin vuosien 1955–56 presidentinvaalitaistelun kovuus, milteipä poliittinen raadollisuus.
Vielä vuosia myöhemmin, vuonna 2002, kun presidentti Kekkonen oli neljännesvuosisadan kestäneen kautensa jälkeen ollut vainajana lähes kaksi vuosikymmentä, historioitsijamme Max Jakobson kirjoitti, että tulevan presidentin Urho Kekkosen osalle tullut parjauskampanja oli ”ainutkertainen maamme historiassa”.
Sen jälkeen tulleet presidentinvaalikampanjat ovat olleet ”lasten leikkiä” sen rinnalla, teksti jatkui.
Ajan kirjallisesta aineistosta käyvät selville sen muodot ja sisältö. Oli kolme presidenttiehdokasta, pääministeri Kekkosen lisäksi kokoomuksen Sakari Tuomioja, silloin suurlähettiläs, ja SDP:n K. A. Fagerholm, eduskunnan puhemies. Ajan kuvaan kuului, että molempien kilpailijoiden puolueissa Kekkonen oli erityisen kritisoitu.
Kekkosen katsottiin nojautuvan toiminnassaan kommunisteihimme, edelleen Moskovan tukeen ja suunnittelevan maahamme kolhoosijärjestelmää. Perustettiin myös erityinen sensaatiolehti kertomaan Kekkoselle epäkiitollisista, jopa loukkaavista huhuista. Kuultiin tarina muun muassa verisestä puukkotappelusta hotellihuoneessa. Huhut kuolivat, kun asia lääkärinlausuntoineen selvitettiin Suomen Kuvalehdessä.
Kerrottiin edelleen, miten Kekkonen olisi sammunut hotellihuoneensa lattialle ollessaan Tanskassa pääministerin hautajaismatkalla. Ruotsin tunnetussa Vecko-Journalen-aikakauslehdessä hänet todettiin ”saatanan kännikalaksi”. Rouva Kekkonen taas ilmoitettiin kirkosta eronneeksi, mikä tarina sammui, kun julkaistiin hänen kirkonkirjansa. Kuvaavaa oli, että presidentiksi kilpailevien puolisot eivät sen sijaan kuuluneet kirkkoon. Numeroa ei asiasta tehty.
SDP puolestaan käynnisti maitosodan, kun äskettäinen maatalousministeri Hannes Tiainen totesi julkisuudessa, että MTK odotti maidon tuottajahintaa nostettavaksi inflaatiota vastaavaksi. Sitä SDP vastusti, kun Tiaisen mukaan maan suurviljelijät vievät tuottajahinnan korottamisella leijonanosan suomalaisen työmiehen ansioista.
Viljelijäväestön taholta ilmoitettiin, että suurtilallisia oli maassa vain 1 500. Tuottajahinnan korotus koski 227 000:ta pienviljelijää.
Vaalitaiston alkaessa Kekkonen leimattiin myös Pohjoismaiden ja Pohjoismaiden Neuvoston vastustajaksi.
Näinä aikoina Kekkonen presidentti Paasikiven kanssa vieraili Neuvostoliitossa ensiksi mainitun toimiessa varsinaisena neuvottelijana. Miehet palasivat matkalta Porkkalan vuokra-alueen kotiintuojina, YYA-sopimuksen solmineina. Samalla oli sovittu, että Suomesta tulee YK:n jäsen.
Tammikuussa 1955 Kekkonen jatkoi Kööpenhaminaan Tanskan pääministerin hautajaisiin. Samalla hän sikäläisissä ministeritapaamisissa ja Pohjoismaiden talonpoikaispuolueiden yhteiskokouksissa nosti Suomen profiilia kertomalla, että meillä kommunisteja lukuun ottamatta ollaan Pohjoismaiden yhteistyön ja niiden neuvoston jäsenyyden kannalla. Samalla Suomesta tuli PN:n jäsen.
Siten ilmenivät vuosien 1955 ja 1956 kuvioissa pääministerin harkitsevan taktikon ja voimakkaan tahtopoliitikon ominaisuudet. Toiminta oli toista kuin kotoinen poliittinen vastustaja-taho miehestä raportoi.
Huidunperällä palattiin Kekkosen ajoista nykyisiin vaalinäkymiin. Meillä äänestetään laiskanlaisesti pohjoismaisiin naapureihin verrattuina. Viime presidentinvaaleissa lukumme oli 74 prosenttia.
Kuinkahan käy? Ja ennen kaikkea, ketkä ovat toisella kierroksella? HEIKINTYTÄR
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
