EU ei pysty taikomaan kallista kaasua halvaksi, mutta rökäletappio energiasodassa voidaan välttää – mitä kriisin taklaamisessa pitää varoa ja mistä on hyötyä?
EU:n johtotroikan eli Saksan, Ranskan ja Italian välien tulehtuminen on pahinta, mitä EU:lle voi tapahtua, kun energian hintarallia yritetään saada kuriin.
Monien EU-johtajien mielestä Saksa on liittokansleri Olaf Scholzin (toinen vas.) ajanut liikaa maan omaa etua torjuessaan energiakriisiä. Kuva: European UnionMünchen24.10.202209:30
EU-komission varapuheenjohtajasta Frans Timmermansista voidaan olla monta mieltä. Monille suomalaisille metsänomistajille unionin vihreän kehityksen ohjelmasta vastaava hollantilainen on ykkösinhokki.
Ukrainan sodan aiheuttaman energiakriisin torjumisessa Timmermans on kuitenkin osoittautunut järjen ääneksi.
”Ei ole olemassa taikasauvaa, jolla kallis kaasu muuttuu halvaksi. Jonkun pitää se lasku maksaa”, Timmermans korosti saksalaislehti Handelsblattin haastattelussa.
Hän kiteytti osuvasti, miksi EU:n jäsenmaiden enemmistön vaatima maakasun hintakatto on väärä keino torjua energiakriisiä. Silti tästä ”taikasauvasta” yritettiin päästä yksimielisyyteen EU-johtajien viimeisimmässä huippukokouksessa.
Poliittinen paine on kova erityisesti maakaasusta riippuvaisessa Keski-Euroopassa. Kallis kaasu on nostanut sähkön ja ylipäätään energian hinnat pilviin. Sekä yritykset että kotitaloudet ovat pulassa.
Ranskan ja Italian johtama rintama syyttää Saksaa siitä, ettei se ajattele yhteistä etua torjuessaan kaasun hintakaton ja pumpatessaan tukimiljardeja saksalaisille yrityksille ja kotitalouksille.
Myös Suomi kärsii eurooppalaisesta energiainflaatiosta, vaikka meille kaasu ei ole tärkeä energialähde.
Jäsenmaiden vääntö jatkuu lähiviikkoina, mutta selvästi alle markkinahinnan painettua hintakattoa tuskin tulee. Todennäköisesti EU:n energiaministerit sopivat korkeintaan siitä, että pahimpia hintapiikkejä loivennetaan TTF-kaasupörssissä.
Ja vaikka enimmäishinnasta päästäisiin yksimielisyyteen, kaasua tuottavien ja myyvien ei tarvitse noudattaa sitä.
Hintakaton todennäköinen seuraus on, että tuottajamaiden nestemäistä LNG-kaasua kuljettavat laivat suuntaavat Euroopan sijasta markkinoille, missä maksetaan parempaa hintaa. Se kutistaisi tarjontaa ja kiihdyttäisi inflaatiota entisestään.
Tämä markkinareaktio voidaan periaatteessa välttää, jos kaasun hinta painetaan alas julkisella tuella. Tuki voidaan rajata koskemaan esimerkiksi vain sähköä tuottavia voimaloita, mikä näkyisi suoraan sähkön hinnassa. Näin on jo toimittu Espanjassa ja Portugalissa.
Malli tulisi kuitenkin kalliiksi ja sitä olisi vaikea sovittaa eri jäsenmaihin.
Ylipäätään unionin laajuista hintasääntelyä, myös sellaista, jossa halvemmilla kustannuksilla sähköä tuottavien yritysten suuria voittoja pyritään leikkaamaan, on syytä varoa.
Kansallisesti jäsenmaat voivat laskea energian hintaa julkisella tuella niin, että se kohdistetaan korkeista hinnoista eniten kärsiviin kotitalouksiin ja yrityksiin. Näin monissa maissa jo tehdään.
Koko unionia koskevaa enimmäishintaa vaaditaan siinä toivossa, että se laskee kansallisten tukien kustannuksia.
Yksi haitallisimmista hintoja laskevan sääntelyn seurauksista on se, että energian kysyntä kasvaa. Juuri siksi sääntelyä on syytä varoa.
Rökäletappio energiasodassa vältetään parhaiten EU:n yhteisillä säästötalkoilla ja energian kulutusta leikkaavilla taloudellisilla houkuttimilla.
Kun kysyntä laskee, myös hinnat tulevat alas. Näin kävi, kun Euroopassa saatiin nyt syksyllä kaasuvarastot täyteen. Kaasun hinta laski tuntuvasti.
Komission ehdotus kaasun yhteisostoista on sekin hintakattoja parempi keino torjua energiakriisiä. Jäsenmaat voivat näin hyödyntää markkinamahtiaan ja vaatia tuottajia laskemaan hintoja.
Lisäksi putkikaasua toimittavien maiden, esimerkiksi Norjan kanssa voidaan neuvotella alemmista hinnoista.
Kun merkittävä osa kaasusta ostetaan yhdessä ja samaan hintaan, vältetään kuluneen kesän kaltainen markkinoiden ylikuumeneminen. Silloin vauraimmat jäsenmaat, Saksa etunenässä, kiihdyttivät energiainflaatiota haalimalla kaasuvarastonsa täyteen kovilla hinnoilla.
Kansallisten tukien suuruus on yksi EU-rintamaa repivistä kiistakapuloista. Erityisesti Saksan 200 miljardin tukipaketti on herättänyt närää, vaikka sekä Ranskassa että Italiassa on kasattu yhteensä kymmenien miljardien potit energiakriisin seurausten hoitamiseen.
Saksa tuskin käyttää koko 200 miljardin tukirahaa. Myös koronakriisissä Berliinin hallituksen varaamasta pääomasta jäi merkittävä osa käyttämättä.
Suuren tukikokonaisuuden julkisella rummuttamisella Saksa pyrki ennen muuta rauhoittamaan markkinoita ja osoittamaan, ettei Venäjä pysty kaasuaseellaan panemaan EU:n suurinta kansantaloutta polvilleen.
On myös hyvä muistaa, että Saksan teollisuuden halvaantuminen kaasukriisin vuoksi olisi kohtalokas isku koko Euroopan taloudelle. Nimenomaan Saksassa keskeiset teollisuudenalat tarvitsevat kaasua sekä energianlähteenä että myös raaka-aineena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
