Viljelijät näyttivät voimaansa, EU lupasi 500 miljoonaa euroa
Suomalaisviljelijät osoittivat mieltään maanantaina Brysselissä MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan johdolla. juha roininen/eup-images Kuva: Viestilehtien arkistoEuroopan komissio päätti 500 miljoonan euron maatalouden kriisipaketista maanantaina.
Tukipaketti myönnettiin samaan aikaan, kun maanviljelijöiden mielenosoitus oli vallannut Brysselin EU-alueen.
”Mielenosoitus näytti, että viljelijät ovat tosissaan. Esimerkiksi halpuuttaminen on kirosana viljelijöille kaikkialla Euroopassa”, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila muistuttaa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vaatii, että Suomi saa kokoaan suuremman osuuden EU:n maatalouden kriisipaketista.
Tuen jakautuminen jäsenmaiden kesken ei ole vielä tiedossa, mutta suurin osa menee maitotiloille.
Jos rahat jaettaisiin tasan jäsenmaille, Suomen osuus olisi noin 10 miljoonaa euroa.
”Meidän maataloutemme on moneen muuhun maahan verrattuna kärsinyt enemmän.”
Komissiosta lupaillaan, että pahiten kärsineet maat huomioidaan erikseen. Komissio myös aikaistaa tukien maksamista.
”Noin 60 miljoonaa euroa voidaan maksaa aikaisemmin. Se ei ole uutta rahaa, mutta helpottaa tilojen maksuvalmiutta”, maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo.
Sivut 4 ja 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
