Miljoonat linnut palaavat pohjoisen soille ja kallioille
Miljoonat hanhet, kahlaajat, tiirat ja ruokit tulevat lähipäivinä pesimään pohjoisille soille, kallioille ja lieterannoille.Lintujen massamuuttoa talvehtimisalueilta pesimäpaikoilleen kutsutaan arktikaksi. Suomessa arktikaa voi seurata maamme kaakkoiskulmalla Virolahdella. Innoikkammat harrastajat matkustavat Viron rannikolle suven airueita tiirailemaan.
Tiedottaja Jan Södersved BirdLife Suomesta arvelee, että toukokuun puolenvälin tienoilla Virolahdella ihailee arktikaa 300–500 lintuharrastajaa.
Virolahden yrittäjille arktika on kiireistä aikaa. Majoituspalvelujen kysyntä on kovaa. Venemiehet rahtaavat sakkia, reppuja ja kaukoputkia saariin ja takaisin.
Virolahden Arktika-päivien 16.5.–19.5. ohjelmassa on muun muassa 16.5. koululaispäivä, opastuksia ryhmille, arktikakoulu ja Laurin luontokirkko.
Uutta päivillä on lintumaalareiden näyttely Virojoen Rajasalissa. Se avataan yhdessä 12.5. kello 14.
Lintumaalarit on epävirallinen, säännöllisesti toisiansa tapaava porukka, joita yhdistää pitkä lintuharrastus ja intohimo kuvata lintuja. Virolahdella voi nyt nähdä yhdellä kertaa lukuisien maamme huippujen töitä.
- Osaston luetuimmat


