huidunperä Vaalit tulollaan
Elokuuhun on tultu ja suvi on parhaimmillaan. Osa kansakunnasta on lomansa jo pitänyt, osa tekee sitä parhaillaan. Tämän maan koululaiset ehtivät vielä olla pari viikkoa vapaudessa.
Toisaalta varttuneet ikäpolvet muistelevat mieluusti omia koululomiaan, jolloin alku osui kesäkuun ensimmäiseksi ja loppu elokuun viimeiseksi. Ei ollut vapaan lauantain etua!
Muutamia päiviä elämme vielä suvisessa rauhassa, mutta kohta aloittaa eduskunta työnsä.
Valtiovarainministeri Urpilainen tuo ensi vuoden budjetin eduskunnan käsittelyyn tunnetulla puhepanoksellaan, opettaja kun on ammatiltaan. Politiikka nousee taas tasavallassa täysille median palstoja myöten ja samalla EU:n rahoituskiista jatkuu täysillä hallituksen ja opposition kesken.
Kansalaisia ovat tässä vaiheessa alkaneet askarruttaa tulevat kunnallisvaalit. Aikaa vaalikauden alkuun on kahdeksan viikkoa. Huidunperällä mietiskellään, miten puolueiden vaaleissa käy. Miten kunnissa suhtaudutaan siihen, että viime kuukausina kokoomuksen kuntaministeri on varsin voimallisesti toiminut kuntiemme luvun supistamiseksi?
Kun meillä viimeksi 2008 valmistauduttiin kunnallisvaaleihin, kaikkiaan 70 kuntaa siirtyi historiaan. Valtuustojen yhteinen jäsenmäärä väheni 1 400:lla.
Kunnat vähenivät vuosikymmenessä 452:stä 416:een. Vuoden 2009 alusta luku muodostui 350:ksi. Tällöin oli liikkeellä ajatus siitä, että kuntien asukasluvun alaraja on asetettava 20 000:een.
Sosiaalidemokraattien keskuudessa vallitsi kaksi linjaa. Paavo Lipponen kannatti mainittua suurkuntahanketta, Jacob Söderman piti alarajan asettamista 20 000 asukkaan määrään suorastaan idioottimaisena. Hän totesi, ettei mikään osoita suurkuntien olevan itsestään selvästi edullisempia tai halvempia.
Kuntapuolueeksi kutsuttu keskusta ei yhtynyt viime kunnallisvaalien edellä käsitykseen suurkuntien välttämättömyydestä. Kuntauudistusten oli tapahduttava harkitusti kuntien omaa mielipidettä kuunnellen, puolue totesi. Suurkuntien vaarana pidettiin byrokratian kasvua ja hallinnon etääntymistä kuntalaisista.
Yleispätevää arviota optimikoosta ei syntynyt. Kiinnostuneina seurattiin silloin Salon kaupungin ja sen kymmenen lähi- ja ympäryskunnan liittymistä. Liittyjistä viisi oli 1 000–2 000 asukkaan kuntia. Taloudellisesti ne eivät olleet heikkoja, joskin joidenkin kehitys olisi ennen pitkää saattanut kääntyä huolestuttavaksi.
Liittymisen seurauksena Salon asukasmäärä nousi 55 000:een, joista silloisessa Salossa asui 26 000 henkeä.
Ratkaisu syntyi varsin yksimielisesti, kun valmistelu lisäksi oli perusteellista. Sisäministeriö oli nimennyt erityisen työryhmän avuksi ja myös useita työryhmiä perustettiin. Kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat työllistyivät.
Varsinaista kansanäänestystä ei järjestetty. Seitsemän pientä kuntaa päätti liittymisestä yksimielisesti, ja kolmessa suurimmassa valtuusto äänesti. Äänestäjiä oli 228, joista vain 18 äänesti vastaan.
Vaikka alku sujui varsin luontevasti ja liittymisprosessi oli asiantuntijoiden mukaan huolellisen valmistelun tulos, jatkossa koettiin kuitenkin monia vaikeuksia.
Liittyneet pienkunnat kokivat melkoisiakin pettymyksiä. Esimerkkinä kerrottiin, miten tuhannen asukkaan Särkisalon yli 70 vanhusta joutui kotiseutunsa uusista hoitotiloista pakollisesti siirtymään Saloon asti hoidettaviksi. Muitakin vaikeuksia, suurempia, tapaa liittyvillä kunnilla olla. Kuntaliitoksia voidaan tehdä yksimielisesti, mutta toteuttamisella on vaiheensa, hankaluutensa.
Salo on viime vuosina ollut menestyvä, tuttu ja tunnettu Nokia-kaupunki. Nyt Nokian kehitys on kasvattanut kaupungille suuren työttömyysongelman.
Huidunperäläisiä askarruttaa nyt, miten suureksi lähestyvissä syksyn kunnallisvaaleissa nousee suurkuntien aikaansaamista ajavien ja sitä kannattavien tahojen osuus, miten suureksi niissä pienten kuntiemme ja niiden lähipalvelujen puolustajien sekä oppositiopuolueittemme osuus. HEIKINTYTÄR
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat