Olympiakomitea onnistui herättämään päättäjät, mutta liikuntauskovaisten lihaksilla ei sytytetä koko kansaa

Hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelmaa on kuvailtu jopa historialliseksi. Ohjelman tavoitteena on lisätä suomalaisten toimintakykyä ja kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  

Olympiakomitean rummuttama huoli liikkumattomuuden kustannuksista tehosi päättäjiin kevään eduskuntavaalien alla. Petteri Orpon (kok.) johtamissa hallitusneuvotteluissa kansalaisten liikkumattomuus miljardikustannuksineen nousi isommaksi teemaksi kuin koskaan ennen. Hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelmaa on kuvailtu jopa historialliseksi.

”Kyllä se on historiallinen. Huoli on kuultu ja liikkumattomuus saatu nostettua yhteiskunnan päätäntätasolle, missä sen kuuluukin olla”, sanoo Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto STT:lle.

Ohjelman tavoitteena on lisätä suomalaisten toimintakykyä ja kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Sille on kaavailtu 20 miljoonan euron vuosittaista rahoitusta eli koko hallituskaudella 80 miljoonaa euroa.

Susiluoto korostaa, että ainutlaatuista hallituksen hankkeessa on ministeriryhmä, jossa ovat edustettuina kaikki keskeiset ministeriöt. Ne valmistelevat ja panevat toimeen liikkumista ja toimintakykyä parantavat toimet. Ohjelmassa esimerkiksi kannustetaan kuntia kehittämään päiväkotien ja koulujen pihoja monipuolisiksi lähiliikuntapaikoiksi.

”Viheliäisen ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan monia toimia monilla eri hallinnon tasoilla. Nyt vain toimeksi ja ripeästi”, Susiluoto kannustaa.

Moni tutkija ja kansalaisten liikuttaja saattaa kurtistaa tässä kohtaa kulmiaan. Taas on soitettu Olympiakomiteaan, kun tapetilla on suomalaisten liiallinen paikallaanolo.

”Tyypillistä”, naurahtaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes-yksikön tutkija, filosofian tohtori Maria Rantala STT:n haastattelussa.

Hänen mielestään puurot ja vellit menevät liian usein sekaisin. Perinteinen liikunta ja urheilu tapahtuu suurelta osin Olympiakomitean, lajiliittojen ja seurojen alaisuudessa, mutta suuri joukko suomalaisia reippailee itsekseen vaikkapa metsäpoluilla tai kuntosalilla.

”Ja sitten on vielä se liikkuminen, tai sanotaanko paikallaanolon tauottaminen, jonka pitäisi olla jokaisen suomalaisen arkipäivää oltiinpa sitten kodissa, koulussa, töissä, harrastuksissa tai Olympiakomitean toimistolla”, Rantala sanoo.

Tutkija muistuttaa, että Suomen kansa on hikoillut perinteisen urheilun ja liikunnan parissa koko historiansa, mutta samaan aikaan yhteiskunta on muuttunut.

”Arki on helpottunut, ja kansalaisten fyysinen aktiivisuus vähentynyt. Olemme jämähtäneet paikallemme, eikä se ongelma ratkea pelkästään vanhalla reseptillä. Lajiliitot ja urheiluseurat tekevät osansa, mutta tarvitaan muitakin muuttamaan päivittäinen arki aktiivisemmaksi.”

Rantalan edustama Likes asiantuntijoineen muun muassa koordinoi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittamaa valtakunnallista Liikkuvat-kokonaisuutta, joka edistää liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelma tuo liikkumisen osaksi koulupäivää.

Historiantutkija nostaa esiin myös Helsingin ja Oulun, joissa kaupunkilaisten arjen aktivoimiseen on keskitytty systemaattisesti jo vuosia.

”Liikkumattomuuden ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. OKM ja STM (sosiaali- ja terveysministeriö) ovat rahoittaneet liikkumisen lisäämiseen tähtääviä hankkeita ja ohjelmia systemaattisesti 1990-luvun alkupuoliskolta lähtien.”

Liikuntapolitiikan konkari Teijo Pyykkönen pyytää Rantalan tapaan pohtimaan sanojen "liikunta" ja "liikkuminen" merkityseroja.

Pyykkönen on vapaa toimittaja ja eläkeläinen, joka työskenteli vuosikaudet Liikuntatieteellisen Seuran tutkimus- ja julkaisupäällikkönä. Vuosina 2006–2008 hän oli opetusministeriössä työstämässä pääsihteerinä kansallista liikuntaohjelmaa.

Pyykkönen huomauttaa, että elämäntavan ja toimintakyvyn asiantuntijoiksi ei pätevöidytä urheilukentillä ja liikunnan oppilaitoksissa.

”Tarvitaan laajempaa ymmärrystä liikkumattomuuden taustatekijöistä ja ihmisten arjesta. Liikuntaväen kanssa pitäisi saada samaan pöytään esimerkiksi asuinalueiden kaavoittajat ja mielenterveysjärjestöt. Pitäisi katsoa liikuntaa elämän läpi eikä elämää liikunnan läpi”, hän kuvailee STT:lle.

”Monille kaveripiiri on tärkeämpi liikuntasuhteen muokkaaja kuin liikuntajärjestöt. Liikuntaa vieroksuvat kuuntelevat helpommin niitä, jotka eivät ole intohimoisesti valaistuneita.”

Hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman 16-kohtaisessa toimenpidelistauksessa vastuu ei vaikuta olevan ensisijaisesti liikunta- ja urheiluyhteisöllä, vaan esiin nousevat esimerkiksi hyvinvointialueet, kunnat, koulut ja päiväkodit. Pyykkösen mukaan toimissa keskitytään silti liiaksi liikunta- ja liikkumisratkaisuihin.

”Vaikka jokin asia on hallitusohjelmassa, se ei tarkoita, että asia tulee osaksi yksittäisen ihmisen arkea. Tuskin missään puolueessa on pysähdytty miettimään tarkemmin, miten liikuntauskovaiset ja liikkumattomat poikkeavat toisistaan. Kaikille tarjotaan samaa soppaa”, hän kritisoi.

Olympiakomitea on nostanut liikunnallisen elämäntavan strategiansa keskiöön ja vaatinut johtajuutta liikkumattomuuskriisin ratkaisemiseksi. Toimitusjohtaja Susiluodon mukaan valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö voi tuoda kansalaisyhteiskunnan näkökulmaa päätöksentekoon.

”Voimme näyttää, missä on kipukohtia. Esimerkiksi kustannukset ovat nousemassa niin koviksi, että keskituloisilla on vaikeuksia pitää lapset harrastuksissa.”

Susiluoto myöntää mukisematta, että siinä missä kansan liikuttaminen oli ennen urheilun ja liikunnan vastuualuetta, nyt tarvitaan myös muita "talkoisiin".

”Toivetilani on, että liikkumattomuus olisi koko yhteiskunnan yhteinen asia. Kukaan ei pysty ongelmaa yksin ratkaisemaan, mutta haluamme tuoda keinomme ja resurssimme mukaan.”

Olympiakomiteassa on silti huolta rahoituksesta. Hiljattain se julkaisi terveiset tulevaan budjettiriiheen, jossa hallitus neuvottelee ensi vuoden rahankäytöstä. Valtiovarainministeriö esittää ensi vuoden liikuntabudjetin olevan noin 148 miljoonaa euroa, joka on noin neljä prosenttia vähemmän kuin tämän vuoden talousarviossa. OKM:n valtionavustuksiin on kaavailtu vuosi vuodelta kiristyviä leikkauksia: koko hallituskaudella ministeriön avustuksia leikataan 125 miljoonalla eurolla.

”Toivoimme, että pidettäisiin kiinni parlamentaarisen seurantaryhmän linjauksesta, jonka mukaan rahoitustaso pysyisi lähes ennallaan. Pääseekö Suomi liikkeelle -ohjelma tavoitteeseensa, jos tulee dramaattisia leikkauksia liikuntabudjettiin”, Susiluoto kysyy.

OKM on perinteisesti rahoittanut liikuntaa ja huippu-urheilua lähes kokonaan veikkausvoittovaroin. Kytkös Veikkauksen rahapelituottoihin puretaan ensi vuodesta alkaen, ja rahoituksesta päätetään siis osana valtion budjettivalmistelua.

Teijo Pyykkönen näkee, että on vaikea erottaa, kuinka paljon Olympiakomiteassa halutaan varmistaa valtionavustuksia ja kuinka paljon on aitoa kiinnostusta laajentaa repertuaaria. Skaala olympiaurheilusta "tavaratalokävelyyn" voi kuulemma saada jopa urheiluväen hengästymään.

”1990-luvulla alalla lanseerattiin sanaa terveysliikunta, jotta saatiin pelikenttä isommaksi. Huolta on ollut yhtä lailla omasta liikuntasektorin rahoituksesta kuin suomalaisten liikkumisesta”, Pyykkönen sanoo.

”Jos vastuu ongelman ratkaisusta annetaan aina automaattisesti Olympiakomitealle tai liikuntajärjestöille, ei päästä vertaamaan, tekeekö joku organisaatio sen paremmin.”

Ilmiö on tuttu myös Maria Rantalalle, joka väitöskirjassaan tutki suomalaista liikuntavalistusta ja kuntoliikuntajärjestöjen toimintaa. Suomalaiset liikunta-alan toimijat ovat yli sadan vuoden ajan perustelleet vaihtelevin argumentein liikunnan yhteiskunnallista merkitystä ja samalla turvanneet rahoitustaan.

Puheet markoista ja euroista ovat usein vedonneet päättäjiin, tavallisia suomalaisia on motivoitava muilla näkökulmilla. Rantalan mukaan kansalaisille suunnattua viestintää liikunnan ja liikkumisen lisäämiseksi olisi varaa uudistaa.

”Erilaiset materiaalit ja kampanjat ovat olleet 30 viime vuotta aika samanlaisia. Maailma on kuitenkin tässä ajassa muuttunut aika paljon. Joskus tulee mietittyä, että kauankohan tällä linjalla vielä jatketaan.”

Samalla Rantala korostaa, ettei yksi kampanja, liikuntapaikka, hanke tai rahapotti riitä. Liikkumattomuuden nujertamiseksi vaaditaan vuosien pitkäjänteistä työtä eri toimijoiden arjessa.