Arvostelut

Kirja-arvio: Kustaa Vaasa oli taitava poliitikko, mutta kapinoitsijoiden päät hän irrotutti säälittä ruumiista

Heikki Ylikangas käy uudessa kirjassaan läpi Kustaa Vaasaa vastaan nousseita kapinaliikkeitä.
Kirjailijan kuva: Robert Nyblin / Siltala
Heikki Ylikangas: Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa. 336 sivua. Siltala.

Ruotsalaiset aikakirjat ovat tietävinään mittavan rivin Ruotsin sankarimuinaisuuden kuninkaita, mutta vasta kuningas Kustaa Vaasa perusti 1500-luvulla Ruotsin valtion.

Valtion perustaminen vaati kovia otteita. Käytännössä työ oli rahavirtojen kääntelyä ja omaisuusmassojen siirtelyä kuninkaan pohjattomiin holveihin. Paljon rahaa kulutettiin sotajoukkojen palkkoihin ja vaihtuvien liittolaisten lahjomiseen.

Keskeisiä keinoja oli Ruotsin (ja samalla Suomen) muuttaminen luterilaiseksi ryöstämällä suuri osa kirkon omaisuudesta. Sivistyneistö puhuu varastamisen sijasta konfiskoinnista.

Heikki Ylikangas nousi nuorena maineeseen värikkäällä tutkimuksellaan Suomen tunnetuimmasta talonpoikaiskapinasta, nuijasodasta. Emeritusprofessorina hän palaa aiheeseen selvittelemällä ruotsalaisen vastineen, Dacke-kapinan taustoja.

Samalla hän käy läpi muitakin Kustaa Vaasaa vastaan nousseita kapinaliikkeitä. Yleensä ne päättyivät samalla tavalla: kapinoitsijoiden pää irrotettiin ruumiista. Usein ruumiinosat asetettiin Tukholman portille esille uusien yrittäjien pelotteeksi.

Kustaa Vaasa oli taitava poliitikko ja vaihtoi kerkeästi liittolaisia. Epäsuosioon joutuvien kohtalo oli tuttu.

Eräs harvoista säilyneistä oli uskonpuhdistaja Olaus Petri. Aluksi hän oli suosiossa mutta kirjoitti sitten kriittisesti kuninkaan vääryyksistä. Kuningas määräsi kuolemantuomion. Ylikangas pohtii vähän neuvottomana, miksi sitä ei pantu täytäntöön.

Suomen vanha historiankirjoitus etsi talonpoikaiskapinoiden taustalta uskonnollisia syitä ja kehittymättömien kansanainesten lankeamista kiihotuksen uhriksi. Ylikangas uskoo lujasti taloudellisiin syihin, erityisesti talonpoikien nopeasti paisuneeseen verorasitukseen.

Niin Saksassa, Ruotsissa kuin Suomessa herrat ja aateli unohtivat äkkiä napinansa ja ryhmittäytyivät kuninkaan taakse, kun talonpojat tarttuivat aseisiin.

Lue lisää

Kirja-arvio: Tarjolla lohdullisia uutisia muun muassa metsänomistajille – Kari Kaunisto ja Veikko Rinne kokosivat kirjan muuttuvasta hyönteislajistosta

Kirja-arvio: Kaiken järjellisen rajojen yli pursuava ylimielisyys ei rajoitu vain politiikan johtajiin

Kirja-arvio: Otavan värikasvio löytyy varmaan joka toisen kesämökin kirjahyllystä – teos uudistui maltillisesti

Kirja-arvio: Taitavana kirjoittajana Alex Schulman kertoo romaanin tapahtuman takaperoisesti – ruotsalainen kirjailija näyttää vanhempien arvaamattomuuden merkityksen