Erä

Hylkeen erottaminen jäältä vaatii harjaantunutta silmää – Ikiaikainen pyyntikulttuuri elpyy pikkuhiljaa

Hylkeenpyyntiaika alkaa, kun jäät alkavat keväällä rikkoontua.

Kun jääkentät alkavat keväällä rikkoontua, Perämeren hylkeenpyytäjät lähtevät jahtiin.

Jää ei ole yksiväristä. Kiikarin edessä vilisee karmiininsinisiä, mentolinvihreitä ja kristallikirkkaita röykkiöitä Perämeren jäätä. Huhtikuun viimeisillä jääkentillä on myös muita kulkijoita kuin hylkeenmetsästäjien katettu vene.

Muuttolintuparvet paahtavat kiikaroivien miesten ylitse kohti pohjoista. Kesken lennon uuvahtanut pöllö, mikä lie, hengähtää jäälautalla ja sukii höyheniään. Ja tietysti on myös kaikenlaista romua: autonrenkaita, muovikanistereita ja puutavaraa vaikka mökin rakentaisi.

Meridiesel jyskyttää harvakseltaan peräkannen alla, kun himankalainen Norppa-paatti koluaa pirstaloituvan jääkentän reunaa.

Kolmatta tuntia on puksuteltu Maakallasta, Kalajoen edustalla kohoavalta kivikasalta. Se on ollut hyljemiesten tukikohta vuosisatoja. Komean puukirkon ympärillä kyyhöttää harmaita kämppiä vieri vieressä katajapuskien ja kallioiden seassa. Myös Norpan kipparilla Saulilla on siellä suvussa kulkenut tukikohta.

Edellisenä iltana Sauli halusi näyttää jahtikavereilleen, miten hylkeenlihaa valmistettiin hänen lapsuudessaan. Köntti lihaa kiehumaan kattilaan, potut toiseen. Veristä vaahtoa kuorittiin päältä pois ja jossain vaiheessa kypsynyt lihamöntti nostettiin leikkuulaudalle. Siitä vaan puukolla ronskeja siivuja lautaselle ja voiperunoita viereen. Turha pyytää ketsuppia.

”Minä taidan syödä ulkona”, kenraali ilmoitti ja poistui höyryävän lautasen kanssa traaninhajun täyttämästä kämpästä. Minkki taisi sinä yönä löytää maittavan hyljeaterian terassin alta.

Vaatii harjaantunutta silmää, jotta erottaa kaukana jää­ulapalla köllöttelevän hylkeen. Ahtojäärovat ja yksittäiset lohkareet heittävät auringonvalossa kummia varjoja, joita kokematon metsästäjä luulee helposti norpaksi tai halliksi.

Pentti ei mene halpaan. Hän metsästi hylkeitä jo ennen kuin ne hetkeksi rauhoitettiin 1960-luvun lopulla. Silmä harjaantui erottamaan aidon saaliin kangastuksista.

Kun sekä itämerennorpan ja harmaahylkeen kannat voimistuivat kymmeniin tuhansiin, metsästys sallittiin taas 2000-luvulla. Hallin eli harmaahylkeen metsästyslupia myönnetään toistatuhatta vuodessa, norpan muutama sata. Ikiaikainen hylkeenpyyntikulttuuri elpyy pikkuhiljaa.

Yksin ulapalla. Hylkeenmetsästäjän oli ihan pakko kokeilla, miltä tuntuu seilata omalla jäälautalla.

”Tuolla saattas olla jotain”, Pentti siristää silmiään etu­oikealle. Lumipukuisten miesten kiikarit kääntyvät samaan suuntaan. Sauli laskee koneen kierroksia. Ven liukuu vaimeasti kolisten pitkin jään reunaa. ”On siellä jotain”, kenraali vahvistaa ohjauskajuutan katolta.

Sauli sammuttaa moottorin. Keula nousee sen verran telin päälle, että alus jämähtää paikoilleen, vaikka tuuli on vastainen.

Muutaman sadan metrin päässä, sikin sokin törröttävien, henkilöauton kokoisten jäätelien seassa makaa kolme harmaahyljettä. Isoin halli, kellertävän harmaa naaras, nostelee välillä pitkänomaista päätään kuin kuulostellen ja nuuhkien ilmaa. Sitten se rauhoittuu makoilemaan auringon kiloon aivan pakorailon viereen.

Miehet puhuvat kuiskaten. Aseet kaivetaan suojuksista äänettömästi. Pieni vene, julla, lasketaan varovasti perästä vesille. Julla tulee ääriään myöten täyteen, kun kolme miestä ahtautuu laitojen väliin kivääreineen. Sauli vilkuilee hylkeiden suuntaan. Jään tasalta eläimiä ei enää näe röykkiöiden takaa. Niiden suuntaan näyttäisi kuitenkin johtavan kapea väylä jäälauttojen lomassa.

Kolmen vartin ponnistelujen jälkeen tulee umpiperä vastaan. Julla lykätään varovasti jäälle, ja äijät ryömivät telin reunaa ylöspäin. Hylkeet köllivät edelleen paikoillaan. Miehet jakavat hylkeet keskenään. Kenraali ampuu oikeanpuolimmaisinta ja kaverit kahta muuta. Tähdätään rauhassa. Sitten Sauli laskee kolmeen. Laukaukset sulautuvat yhteen.

Yksi hylkeistä sukeltaa railoon, mutta kaksi jää makaamaan jäälle. Kokemattomin porukasta pomppaa pystyyn ja säntää sadan metrin päässä makaavien saaliiden suuntaan. Sauli tarraa leipälapion kokoisella kämmenellään intoilijan lumipuvun hupusta ja vetää miehen selälleen. ”Eipä rynnitä! Voit pudota railoon. Työnnetään julla jäätä pitkin kaadolle ja pidetään laidoista kiinni.”

Vaikka yksi ampui ohi, paluumatkalla Kallaan kaikki ovat saamamiehiä.

Juttu perustuu kirjoittajan eräpäiväkirja­merkintöihin hyljejahdeista Perämerelle ­2000-luvulla.

Lue lisää

Hylje on metsästäjälle suurriistaa, kalastajalle kiusankappale – saalista ei niin vain saada, sillä pyyntiolosuhteet ovat haastavat

Avustus ei ruuhkauta rannikon hyljejahtia

Jäätä, viimaa, tyrskyjä

Kuutin huono alku heijastuu aikuisuuteen – lihava kuutti menestyy elämässä