Jukka Hernejärvi todisti harvinaista hetkeä pellon laidassa: "Koirakin hämääntyi, että mitä ihmettä ne menivät tuohon yhteen rykelmään"
Mukana tilanteessa oli Hernejärven hirvikoira Oskari.
Ennen harvinaisen kuvan saamista Hernejärvi oli jo aiemmin yrittänyt päästä kuvaamaan hirveä. Lopulta hän pääsi hiippailemaan pellon reunaan, ja räpsi muutaman kuvan. Kuva: Jukka HernejärviPyhtäällä Kymenlaaksossa asuva Jukka Hernejärvi todisti runsas pari viikkoa sitten harvinaista hetkeä. Hän sai vangittua kameralleen hetken, jolloin hirvi imetti kahta vasaansa. Hirvet eivät häiriintyneet edes Hernejärven hirvikoiran jämtlanninpystykorva Oskarin haukunnasta.
Kuvan Hernejärvi otti kotikylällään Pyhtään Myllykylässä Autiosuon pellon laidassa. Tuona päivänä Hernejärvi päätti ottaa luontoretkelleen mukaansa hieman paremman kameran.
"Kun tulee räpsittyä erinäköisiä kuvia luonnossa, niin päätin ottaa sen mukaan. Ikinä ei tiedä, mikä tilanne tulee vastaan", hän sanoo.
Ennen harvinaisen kuvan saamista Hernejärvi oli jo aiemmin yrittänyt päästä kuvaamaan hirveä. Lopulta hän pääsi hiippailemaan pellon reunaan, ja räpsi muutaman kuvan. Hetken kuluttua hän näki hirven sekä sen kaksi vasaa, jotka kävelivät kohti hirven nisiä.
"Koirakin hämääntyi, että mitä ihmettä ne menivät tuohon yhteen rykelmään", hän kertaa harvinaisia tapahtumia.
Hämmentävästi tilanteesta huolimatta koira jatkoi haukkumista, ja hirvi imetti vasojaan.
Matkaa Hernejärven ja hirvien välillä oli arviolta sata metriä.
"Ei uskaltanut enää liikahtaa yhtään. Hirvi nimittäin katsoi minua kohti, kun se imetti", hän kertoo.
Normaalitilanteessa Hernejärvi olisi kuvannut hirviä pusikon suojasta, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista, vaan hänen oli pakko mennä pellon reunaan, sillä puiden oksat peittivät tässä tapauksessa tehokkaasti näkyvyyden pellolle.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
