Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Ravivihje: TammaDerbyssä tuttu taistelupari

Vermon Finlandia-viikonlopun ehdoton huippukohta lauantaina on päätöskohteena ajettava Arvid Åvallin TammaDerbyn finaali.
Magical Princess voitti Derbyssä ulkoa rinnalla loppuun asti taistelleen An-Dorran.
Magical Princess voitti Derbyssä ulkoa rinnalla loppuun asti taistelleen An-Dorran. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

Magical Princess pääsee lähtemään An-Dorran sisäpuolelta, eikä juoksun kulun suhteen ole epäselvyyttä. Pekka Korven suojatti ottaa keulat ja Antti Teivaisen An-Dorra rummuttaa rinnalla. Kansainvälisen tason tammat ovat taistelleet tasapäin koko uransa ajan, eikä kumpaakaan uskalla jättää systeemin ulkopuolelle. Voittaja kuittaa mukavat 24 000 euroa palkintorahaa.

Club Nord Elit on noussut elämänsä kuntoon. Seinäjoella tamman piti ladata alkuun kaikki mitä hevosesta irtosi, mutta voitto tuli silti helposti. Lähtönopeus on sitä luokkaa, että keulapaikka lienee taas haettavissa. Siitä tamma on vahva ehdokas voittamaan.

Idea-ankkurina toimii Stone Capes Picasso, joka voi viime kerran vaisun esityksen vuoksi jäädä aliarvostetuksi. Jukka-Pekka Hukkasen valmennettava pystyy seuraamaan lähtöauton siivekettä muita pidempään, joten keulapaikka on sen ulottuvilla. Mailin matkalla uskon Tommi Kylliäisen ajavan keulasta ja vuoden ensimmäinen voitto on ulottuvilla.

Kylmäveristen Tammatähti on erittäin mielenkiintoinen lähtö. Liisan Tulilintu ei Seinäjoella saanut otetta tallikaverista ja joutui tyytymään toiseen sijaan. Vermossa sähäkkä tamma juoksee ilman kenkiä ja se voi tuoda otteisiin aivan uutta virtaa. Hetviinan kauden ensimmäinen voitto suorastaan roikkuu ilmassa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Antti Tupamäen suojatti on ollut epäonninen, ja se voittaa heti, kun tuurit kääntyvät. Hallitseva kuningatar Suven Sametti parantaa pikku hiljaa otteitaan, eikä sen voitto saa yllättää. Meren Maininki ja Sirpsakka ovat hyviä nousukkaita, jotka voivat edelleen parantaa otteitaan.

Viikon Varma

Toto75-4 : Club Nord Elit. Vahva esitys Seinäjoella. Lähtee todella lujaa ja keulasta olisi taas vaikeasti lyötävissä.

Viikon Väistö

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Toto75-1: Tuuskanen. Kahteen viimeiseen ruuna ei ole ollut parhaimmillaan, eikä takarivin uloimmalta ole helppoa kiertää voittoon.

Viikon Idea

Toto75-6: Stone Capes Picasso

Viimeksi motivaatio ei toisten takana riittänyt. Nyt Tommi Kylliäinen pamauttaa alussa keulaan ja siitä se pystyy voittoon.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Toto75-vihjeet:

Lähtö 1: 3,6,1,10,4 (12,2)

Lähtö 2: 9,10,12,1 (4,3)

Lähtö3: 3,2,7,9,4 (5,6)

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Lähtö 4: 3 Club Nord Elit (6,1)

Lähtö 5: 11,13,10,7,5 (2,3)

Lähtö 6: 7 Stone Capes Picasso (2,4)

Lähtö 7: 1,2 (9,3)

1000 riviä x 0,05e = 50,00e

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä