Sara Autelo (vas.), Susanna Gustafsson ja Tuire Kaimio esittelivät eläintenkouluttajien ammattikuntaa. Kuva: Miia Lahtinen
Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio: Hevosala tarvitsee yhteistyötä
Kaimio painottaa, että olisi tärkeää, että kouluttaja tuntisi aina hyvin kouluttamansa eläinlajin ja myös ympäristön, missä eläin elää ja missä sen kanssa toimitaan.
Tuire Kaimio tunnetaan ennen muuta eläinnäyttelijöiden kouluttajana. Hän työskentelee säännöllisesti myös harraste- tai kilpahevosten kanssa. Kuva: Miia LahtinenTuire Kaimio esitteli ratsastuksenopettajien virikepäivillä eläinkouluttajien ammattikuntaa ja puhui yhteistyön tärkeydestä.
Kaimion kanssa lyhyessä tietoiskussa esiintyivät Susanna Gustafsson ja Sara Autelo. Suomen eläintenkouluttajat ry on noin 400 jäsenen yhdistys, jonka jäseneksi hyväksytään eläintenkouluttajan ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneita henkilöitä. Ammattitutkintonäytöissä jokainen esittää osaamistaan kahden eri eläinlajin kanssa. Jäseniä sääntelevät ammattikunnan eettiset säännöt, joiden keskiössä on, että eläimiä ei ohjata pelolla tai kivulla.
Mukana olleet eläintenkouluttajat toivoivat yhteistyötä hevosalan yrittäjien ja ratsastuskoulujen kanssa. Eläintenkouluttaja voi auttaa esimerkiksi yksittäisen ongelman kanssa, tai eläintenkoulutuksen metodeja voi ottaa toimintaan mukaan laajasti.
Kaimio painotti, että olisi tärkeää, että kouluttaja tuntisi aina hyvin kouluttamansa eläinlajin ja myös ympäristön, missä eläin elää ja missä sen kanssa toimitaan.
”Tässä tilanne vaihtelee hevososaamisen suhteen, ja mikä tahansa eläintenkouluttaja ei ole välttämättä niin hyödyllinen”, Kaimio totesi ja huomautti, että kaikki valmistuneet eivät idealismistaan huolimatta aina tiedosta riittävästi toimintaa kentällä.
Kaimio totesi, että hyvään yhteistyöhön päästään, kun eläintenkouluttaja kuuntelee tarkalla korvalla henkilöä, jolla on tieto eläinlajista ja ajatus siitä, millaista lopputulosta eläimen kanssa halutaan.
”Kyllähän hevosen voi naksutella menemään mutkalle ja kutsua sitä avotaivutukseksi, mutta se ei vielä täytä avotaivutuksen tarkoitusta kehon kehittämisessä”, hän huomautti.
Hän pohti, että eläintenkouluttajien osaaminen oppimisen ilmiöistä voi olla avuksi esimerkiksi silloin, kun jonkun opitun asian kestoa pidennetään. Usein hevonen turhautuu siinä vaiheessa.
”Ja siihenhän on olemassa ihan laskennalliset mallit, joiden avulla asiassa kannattaa edetä”, Kaimio huomautti.
Kuuntelemassa ollut ratsastuksenopettaja Esma Haddas mainitsi Kaimion luennon muuttaneen hänen opetustekniikkaansa ratsastuskoulussa perusteellisesti.
”Tuikku kertoi, että eläin oppii parhaiten, kun uuden asian sijoittaa jo tutun asian eteen. Sen jälkeen esimerkiksi sarjaesteillä olemme hypänneet ensin jälkimmäisen B-osan ja sen jälkeen olen laittanut eteen A-osan. Aiemmin olin tehnyt toisin päin”, hän kertoi.
Kaimio sanoi myös, että hänellä on hyviä kokemuksia yhteistyöstä ratsastajien kanssa.
”Teen paljon yhteistyötä ratsastajien ja valmentajien kanssa, ja kautta aikojen kilparatsastajat ovat olleet kiinnostuneita meidän metodeista. Esimerkiksi Ville Vaurio on ollut kuuntelemassa minua. Tosin hän oli silloin pikkupoika ja äiti toi hänet, joten en kyllä tiedä, vieläkö Ville muistaa sitä”, Kaimio muisteli hymyillen viitaten hallitsevaan kouluratsastuksen suomenmestariin.
Kun asia tarkistetaan Vauriolta, kurssi kyllä muistuu hänen mieleensä.
”Luin sen kirjankin jo ihan pikkupoikana, kun äiti tajusi, että se olisi varmaan hyödyllistä”, Vaurio viestittää.
”Jos on valmentaja ja ratsastaja ja puuhaa hevosten kanssa, niin usein eläimen oppiminen kiinnostaa. Kannattaa kyllä perehtyä ja soveltaa omaan toimintaan niiltä osin, mitä kokee hyväksi”, hän lisää.
Ratsastuksenopettajayhdistyksen tilaisuudessa otettiin yhteiskuva. Kuva: Miia LahtinenKilparatsastuksen haasteita Kaimio totesi ymmärtävänsä. Jos hevonen on esimerkiksi oppinut jonkin asian väärin, tai sille on tapahtunut siinä jotain negatiivista, se saattaa näyttää stressin merkkejä myöhemmin silloinkin, kun asiat ovat hyvin.
”Sitten tietyssä liikkeessä tai tilanteessa häntä heiluu tai suu louskuu. Sellaisten purkaminen vie aikaa. Stressikäytös voi käynnistyä opitusti jo siitä, kun hevonen havaitsee edeltävät avut tai siirtää painoa takaosalleen”, Kaimio pohti.
Sen sijaan että etsitään virheitä toisten tekemisestä, nykyisessä ilmapiirissä pitäisikin pyrkiä tekemään kaikin keinoin yhteistyötä, koska on olemassa myös toimijoita, jotka kyseenalaistavat koko eläinten käyttämisen.
”Ja mehän haluttaisiin, että monipuolinen harrastus säilyy ja sitä kehitetään kaikille yhä paremmaksi. Minusta meidän pitää nyt näyttää, että ollaan yhteistyössä. Ja lähdetään vaikka ihan siitä, että otetaan nyt somekuvat yhdessä”, Kaimio päätti esityksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
