
Suurkilpailuvoittajilta lahjoitus syöpälapsille
Talli TosiVixut luovuttivat voittokärryjen myyntituotot Pohjois-Suomen syöpälapsiperheille perjantai-iltana Oulun raveissa. Kuva: Viena KauppiOulu Express-voittaja Vixuksen taustajoukot lahjoittivat voittokärryjen tuoton Pohjois-Suomen syöpälapsiperheille.
Pari viikkoa sitten kotiradallaan Oulu Expressin voittanut Vixus sai voitosta rahapalkinnon lisäksi kärryt, jotka omistajat päätyivät myymään eteenpäin. Samalla omistajaporukka Talli TosiVixut päättivät lahjoittaa kärryistä saadut tuotot Pohjois-Suomen syöpälapsiperheille.
Lahjoitus tapahtui perjantai-iltana Oulun raveissa, jonne kolminkertaisen suurkilpailuvoittajan Vixuksen väki myös kutsui perheitä tutustumaan hevosiin ja raveihin.
"Olemme saaneet Viksulta paljon hyvää ja halusimme jakaa tuotoista iloa muillekin", kimpanvetäjä Tuomo Korhonen perustelee.
"Kutsuimme lapset ja lasten vanhemmat raveihin rapsuttamaan ja syöttämään evästä vähän isommille kavereille. Varikkokierroksella on neljä hevosta rapsutettavana ja Vixus tarjoaa lopuksi vielä jäätelöt."
Janne Sorosen ja Katja Melkon menestystallin Vixus juoksee seuraavaksi tiistaina kauden päätähtäimen Kriteriumin karsintalähdössä. Vaikka Vixus sai karsintalähtöönsä huonon kasiradan, taustajoukot suuntaavat tiistaiksi luottavaisin mielin Teivoon.
"Hevosella on kaikki mallillaan ja vaikka lähtöpaikka on mikä on, finaalipaikkaa haetaan. Luulen, että eteenpäin ajetaan heti lähdössä", Tuomo Korhonen arvelee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

