Metsästäjät ilmoittivat hirvijahdista hevosen omistajalle: "Hieno ele paikalliselta metsästysseuralta"
Metsästysseuran ilmoituksessa kerrotaan, että he aloittavat hirvieläinjahdin 14. lokakuuta.
Hevosen omistaja epäilee päivityksessään, että hänen koko kylälle viime jouluna lähettämät joulukortit saattoivat vaikuttaa asiaan. Kuva: Jaana KankaanpääPaikalliset metsästäjät ilmoittivat kaakkoissuomalaiselle hevosen omistajalle hirvijahdin aloittamisesta. Hevosen omistaja kehuu paikallisen metsästysseuran toimintaa.
"Hieno ele paikalliselta metsästysseuralta, ilmoitus hirvijahdin aloittamisesta", hevosen omistaja kehuu.
Hän kertoo julkaisemassaan Facebook-päivityksessään, että hänellä on ollut hevosia vajaan kymmenen vuoden ajan. Tänä vuonna metsästäjät ilmoittivat hirvijahdin alkamisesta ensimmäistä kertaa kirjallisesti.
Metsästysseuran ilmoituksessa kerrotaan, että he aloittavat hirvieläinjahdin 14. lokakuuta. Ilmoituksessa muistutetaan, että hirvieläimet saattavat jahdin takia eksyä myös hevosaitausten lähettyville. Tällöin on hevosen omistajan omassa harkinnassa, haluaako hän pitää hevosen ulkona vai sisällä.
Hevosen omistaja epäilee päivityksessään, että hänen koko kylälle viime jouluna lähettämät joulukortit saattoivat vaikuttaa asiaan.
Facebook-päivitykseen pääset tutustumaan tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

