Rahahuolien painaman huippuratsastuksenopettajan Salla Salkolan mieli lepää valmennusta pitäessä ‒ ”Nyt mietin, kumpi olisi parempi vaihtoehto, ulosotto vai velkasaneeraus”
Yksi kuluneen vuoden surullisista ratsastusuutisista oli maineikkaan Siilin Ratsastuskoulun konkurssi ja sen hevosten pakkohuutokauppa Siilinjärvellä.
Salla Salkola Kuva: Mari HaaksluotoReipas, punatukkainen Salla Salkola on yksi tunnetuimmista suomalaisista ratsastuksenopettajista. Hän ehti pitää Siilinjärvellä omaa ratsastuskoulua yli 25 vuotta, kunnes se tänä vuonna ajautui konkurssiin. Salkola ei ole ainoa ongelmissa oleva savolainen hevosalan yrittäjä. Tahkon Ratsastuskeskus haettiin joulukuussa konkurssiin.
Siilin Ratsastuskoulun talli myytiin kesällä pakkohuutokaupassa, mutta myyntihinta jäi sen verran alhaiseksi, että Salkolalle lankesivat maksettavaksi takaukset Finnveran lainasta.
”Iso summa minulle”, hän sanoo.
Hän on surullinen, mutta kertoo empimättä tilanteestaan. Eikä hän syytä sen enempää yhteiskuntaa kuin itseäänkään. Lopputulos oli monen asian summa. Vuonna 2015 rakennettu talli tuli paljon kalliimmaksi kuin piti, korona vaikutti paljon ja ennen muuta ajat muuttuivat huonommiksi ja kaikki kallistui. Vaikka hänellä oli pitkään menestyksellä toiminut yritys, valtava ammattitaito ja hienot saavutukset, asiat menivät mönkään.
”Tässä kitkutellaan. Nyt mietin, kumpi olisi parempi vaihtoehto, ulosotto vai velkasaneeraus. Ulosotossa olisi välikuukausia. Muuten en pysty pitämään koskaan mitään lomia”, hän miettii.
”Sanotaan, että tämä on hyväksyttävä. Tulee hetkiä, jolloin on vaikeaa, mutta asiat menivät näin. Mutta on se hirveän surullista, että kävi näin”, Salkola sanoo.
Samalla hän tajuaa, että kaikkein tärkeintä ovat ihmiset. Hänellä on kaksi poikaa ja hän toimii äitinsä omaishoitajana.
”Emmehän me kukaan lähtökohtaisesti ratsasta siksi, että pärjäisimme kilpailuissa, vaan että hevoset voisivat hyvin.”
Takauksiin tarvittavaa summaa hän kerää kiertämällä tunti tunnilta valmentamassa ratsastajia. Monta oppilasta on myös Siilissä, Salkolan vanhan yrityksen tiloissa. Ratsastuskoululaisia hän ei enää opeta, mikä on hänestä haikeaa.
”Sitä kautta lajiin tulevat uudet ihmiset, ja yhteistyö ratsastuskouluoppilaiden kanssa on usein pitkä. Heidän kanssaan työskenteleminen on ollut minulle aina tärkeää. Minulla on aina ollut ajatus, että myös ratsastuskouluoppilaiden pitää oppia hyvää horsemanshipiä ja saada hyvää valmennusta, niin että he kehittyvät ja pääsevät pärjäämään kilpailuissakin yksityisten rinnalla”, hän sanoo.
Hän painottaa, että kun kilparatsastusta kritisoidaan, aiheellisestikin, pitää muistaa hyvän ratsastustaidon tärkeys hevosten hyvinvoinnille.
”Ei hevonen tule onnelliseksi, kun sillä on pihatto ja siellä lämmin juoma-astia, mutta ratsastuksessa humputellaan neljällä uralla suu auki ja ratsastaja puristaa jaloilla ja hakkaa takakaareen, eikä edes tiedä sitä”, hän tuhahtaa. ”Emmehän me kukaan lähtökohtaisesti ratsasta siksi, että pärjäisimme kilpailuissa, vaan että hevoset voisivat hyvin.”
”Mutta nyt tiedän, ketkä aidosti tukevat.”
Koko ratsastusalan puolesta hän on huolissaan. Asiakkaiden vaatimukset lisääntyvät, mutta maksuvalmius ei.
”Kyllä Ratsastajainliiton hallituskin on aikamoisessa tilanteessa miettiessään, mitä tässä voi tehdä. Heitä on helppo syyttää, mutta en haluaisi istua heidän pallillaan”, Salkola sanoo.
Raskaina aikoina hänen oma mielensä pääsee parhaiten lepäämään, kun hän valmentaa ratsukoita ja auttaa ihmisiä ratsastamaan paremmin.
”Kun lähden töihin ja tunnin pitoon, pystyn unohtamaan murheet. Se on niin intensiivistä, ja siinä pitää keskittyä niin hyvin”, hän sanoo.
Myös ystävistä ja asiakkaista on löytynyt tukea. Tosin senkin suhteen tuli myös karvas opetus.
”Kun konkurssi tuli, kyllä siitä viereltä häipyi moni, josta olin ajatellut, että he ovat uskollisia ja läheisiä. Mutta nyt tiedän, ketkä aidosti tukevat”, hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
