Minna Hölttä Suomen Hevosurheiluliiton puheenjohtajaksi
Monessa mukana oleva valkeakoskelainen Minna Hölttä kertoo antavansa panoksensa viime vuonna perustettuun Suomen Hevosurheiluliittoon ennen muuta vahvana järjestötoiminnan osaajana, jotta uusi yhdistys saadaan kunnolla jaloilleen ja kasvuun.
Minna Hölttä on valittu Suomen Hevosurheiluliiton puheenjohtajaksi. Hän on kiinnostunut erilaisten eläinten kouluttamisen tavoista, sillä monipuolisuutta tarvitaan rescue-eläinten kanssa. Kuva: Minna Höltän albumi. Kuvankäsittely Aatu Jaakkola.Minna Hölttä on muun muassa Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja ja aiempi puheenjohtaja, Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja, Eläinvihreiden hallituksen jäsen, Suomen Eläinsuojelun (SEY) aktiivijäsen sekä muutamien yrittäjäyhdistysten aktiivi Pirkanmaalla. Hän on mukana kahden ratsastusseuran toiminnassa. Hän on myös Vihreiden kuntavaaliehdokas.
Hölttä huolehtii omissa tiloissaan rescue-eläimistä painottuen hyötyeläimiin ja hevosiin. Tiistaina hän vastaa puhelimeen hakiessaan huonoon hoitoon joutuneita vuohia toiselta puolelta Suomea.
Hölttä kertoo toimineensa Hevosurheiluliitossa aktiivisesti yhdistyksen alusta alkaen. Puheenjohtajaksi häntä kysyi Mia Jurvala, kun Kari Kallonen kertoi luopuvansa puheenjohtajuudesta kiireisiin vedoten. Valinta tehtiin jäsenkokouksessa, ja asia käsitellään uudelleen kesällä.
Hölttä painottaa tuovansa mukaan järjestötoiminnan kokemusta ja byrokratian tuntemusta, minkä avulla toiminta saadaan hyvin alkuun ja toivottavasti myös jäsenmäärä kasvuun. Liiton toimintaa hän aikoo olla jatkossa vahvasti kehittämässä joka tapauksessa, tulisi kesällä jatkopesti tai ei.
”Lähdin mukaan, koska hevosurheiluun tulee entistä enemmän hevoslähtöistä toimintatapaa. Tulee asioita ja uudenlaisia ratkaisuja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon”, hän kiittää.
”Meidän ei ole tarkoitus kilpailla muiden liittojen kanssa, vaan toimia yhteistyössä niiden kanssa ja tuoda esiin myös toisenlaisen kentän ääntä.”
Hevostoiminnan kenttä on myös laajentunut, ja mukana on muitakin kuin perinteisiä lajeja ja hevosyrittämisen tapoja. Hölttä toteaa, että Hevosurheiluliitosta halutaan luoda yhteinen toiminta-alue ja foorumi tavalle elää, harrastaa ja tehdä liiketoimintaa hevosten kanssa.
”Voimme järjestää esimerkiksi maasta käsin työskentelemisen kilpailuja ja lajeja, jotka jäävät hevosurheilussa ravien sekä este-, koulu- ja kenttäratsastuksen varjoon. Meidän ei ole tarkoitus kilpailla muiden liittojen kanssa, vaan toimia yhteistyössä niiden kanssa ja tuoda esiin myös toisenlaisen kentän ääntä. Haluamme myös tarjota yrittäjille uudenlaisia mahdollisuuksia ja parantaa hevostalouden asemaa yhteiskunnassa”, Hölttä kuvaa.
Hän painottaa, että liitto on poliittisesti sitoutumaton ja se haluaa tuoda yhteen kaikki ihmiset hevosen ja hevosurheilun kautta. Hän itse on virkapuheenjohtaja, ja toiminta puoluepolitiikassa on hänen henkilökohtaisia asioitaan.
Toki siinäkin hevosilla on iso merkitys.
”Siinä haluan tuoda esiin, mikä etu maaseudulle ja koko Suomelle on elävästä hevostaloudesta”, hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




