”Harvemmin Suomessa on mahdollisuus päästä tämän tasoiseen hevoseen omistajaksi”
Anniina Lindfors pääsi nopeasti kauppoihin Kari Lähdekorven kanssa Cameron Evosta vajaa vuosi sitten.
Kukkapuska kädessä kuvassa oleva Iivo Niskanen pääsi juhlimaan useasti voittoja osaomistamansa Cameron Evon kanssa. Kuvaa ottamassa Kerttu Niskanen. Kuva: Ville ToivonenMuun muassa Kari Lähdekorven ja Iivo Niskasen aiemmin omistamaa Cameron Evoa ei ole nähty kilparadoilla lähes vuoteen. Viimeksi Janita Antti-Roikon valmennuksesta käsin kilpaillut ori loukkaantui vajaa vuosi sitten marraskuussa. Yli 200 000 euroa tienannut ori vaihtoikin omistajaa melko pian loukkaantumisen jälkeen.
”Otin yhteyttä Kariin luettuani uutisen, jossa luki hevosen olevan kaupan sen loukkaannuttua. Ei kestänyt kauan päästyämme kauppoihin”, kertoo Porin lähellä Harjavallassa hevosia valmentava Anniina Lindfors.
Kahdensanvuotiaan Cameron Evon omistavan Full Moon Stable on Anniina Lindforsin tallinimi.
”Siinä on pienellä osuudella mukana minulla aiemmin kilpailleen Hocuspocus Avengerin omistajia. Harvemmin Suomessa on mahdollisuus päästä tämän tasoiseen hevoseen omistajaksi.”
Yli puolessa uransa 64 startissa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneen Cameron Evon kuntoutus jalkavamman jäljiltä on sujunut uuden valmentajan mukaan hyvin. Kesällä oria uitettiin paljon, ja ilmojen kylmetessä ovat ratahiitit tulleet mukaan kuvaan.
”Ei se ihan starttikunnossa vielä ole. Kaiken mennessä hyvin starttaaminen voisi olla ajankohtaista marras-joulukuussa.”
10 hevosen tallia ansiotyönsä ohessa apuvoimien avulla pyörittävä Lindfors suhtautuu 10,7-ennätyksisen Cameron Evon tulevaisuuteen varovaisen optimistisesti. Hän ei pidä lainkaan poissuljettuna ajaa kilpaa tulevina talvikuukausinakin.
”Paljon riippuu tietysti, minkälainen talvi tulee rataolosuhteiden puolesta. Orihan on aiemmin ainakin mennyt hyvin hokkikengästä. Tavoitteena olisi saada ori ensi kesäksi hyvään iskuun. Uittovalmennus toimi todella hyvin hevosen kanssa kuluneena kesänä. Kilpaileminen ja uittovalmennus olisi mielestäni hyvä yhdistelmä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


