
Ravivihje: Hierro Boko sopivan tehtävän edessä Vermossa
SE-ruuna Hierro Boko on pienen vaisumman kauden jälkeen palannut tasolleen ja kohtaa sopivan vastuksen Vermon T65-pelin päätöskohteessa.Sähäkkä mailin rykäisy käynnistää T65-pelin. Derbyn finaalissa Shaqir ei kärkeen riittänyt, mutta Vermon mailille hevonen on todella kova menijä. Jukka Huuskolan valmennettava lähtee kuin tykin suusta ja juoksee jälleen keulassa. Rosetta Frido lähtee myös lujaa ja juossee lähellä kärkeä. Kiritilojen löytyessä se pystyy voittamaan.
Myös toinen kohde tuntuu ennakkoon kahden kaupalta. Estelle Travian on voittanut jo viisi kertaa peräkkäin ja osoitti Kouvolassa vireen olevan kohdallaan. Lähtö on Vermossa tuntuvasti kovempi, mutta luokka riittää varmasti. King Cantab palaa taas tauolta, mutta parhaimmillaan ollessaan se pystyy varmasti kamppailemaan voitosta.
Shackhills Legacy on kärsinyt pitkään ikävistä lähtöpaikoista, mutta vireensä se on osoittanut pitävän. Teivossa se otti alun laukasta huolimatta hallitun voiton ja kulki viimeiset 1 500 metriä 14,5-vauhtia. Viimeksi se laukkasi menestystään viimeiseen kaarteeseen mentäessä. In Shiny Star pääsee hyvältä paikaltaan heti lähelle kärkeä. Ruuna kiri viimeksi terävästi ja pystyy voittamaan juoksun onnistuessa. Stoneisle Unique ja Love Comes Easy ovat kunnossa ja kuuluvat kupongille.
Second Act on ruudikas tamma, joka on kahteen viimeiseen starttiin tehnyt keulasta mainiot juoksut. Selkäjuoksun pitäisi sopia, ja lahjakas hevonen nousee viimeistään maalisuoralla kärkitaistoon. Maleficent River on myös virtava tamma, joka saa nätin reissun lähellä kärkeä. Kuopiossa se kulki alun laukan jälkeen puolitoista kierrosta alle 13-vauhtia. Artful Grace ja Carelian Surprise ovat hyviltä paikoiltaan myös mahdollisia.
Huvin Aihe on juossut ilman obersekkiä kuin hurmiossa. Välillä taistelutahdon puutteesta kärsinyt tamma on ottanut viimeisissään pelkkiä voittoja ja kakkosia. Tamma kiihtyy kovaa ja vallannee keulapaikan. Vahvistus oli Derby-finaalissa asiallinen, eikä voitto Vermossa yllättäisi. Pikku hiljaa parantava Dalton Buugi ja pätkänopea Myrskypoju mahtuvat myös systeemiin.
Hierro Boko on noussut taas hienoon kuntoon. Täysi matka suosii SE-hevosta ja viime kilpailuiden perusteella se ei Vermossa parempaansa kohtaa.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 2 Shagir, 3 Rosetta Frido (7,8)
Lähtö 2: 2 Estelle Travian, 4 King Cantab (6,8)
Lähtö 3: 1 Shackhills Legacy, 2 In Shiny Star, 7 Stoneisle Unique, 5 Love Comes Easy (4,3)
Lähtö 4: 11 Second Act, 1 Maleficent River, 3 Artful Grace, 2 Carelian Surprise, 7 Brooklyn (8,4)
Lähtö 5: 3 Huvin Aihe, 2 Vahvistus, 9 Dalton Buugi, 8 Myrskypoju (4,7)
Lähtö 6: 9 Hierro Boko (11,2)
320 x 0,10e = 32,00e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


