MT Hevoset -ohjelma käy varsoja valmistavan Marjaana Konttisen luona: ”Meillä on erilainen juhannusmaisema”
Ohjelman jakso Kontiolahdelta on katsottavissa sunnuntaina kello 11.Kontiolahti
Juha Jokinen tenttaa sunnuntain ohjelmassa Marjaana Konttista siitostamman siemennyksestä. Kuva: Jukka HeiskalaMT Hevoset -ohjelmassa käydään Kontiolahdella tapaamassa eläinlääkäri Marjaana Konttista. Hän pyörittää Varsanvalmistuslaitosta, jossa siemennetään asiakkaiden tammoja ja kasvatetaan ravurivarsoja.
Oriasematoiminta alkoi vuonna 2020 kertarysäyksellä.
”2019 vuoden viimeisenä päivänä Voitto Eronen, jolla oli aiemmin tällaista toimintaa, soitti ja kertoi, että he on päättäneet lopettaa toiminnan. Sanoin Kervisen Jarkolle, että nyt pitää tehdä nopeita ratkaisuja”, Konttinen muistelee.
Vuosittain Varsanvalmistuslaitoksella siemennetään satakunta tammaa. Kiireinen kesä on erilainen kuin monella muulla. Konttinen arvioi, että tuleva keskikesän juhla kuluu tammojen takapäätä katsellessa.
”Meillä on erilainen juhannusmaisema.”
Viime vuoden Kriterium-voittajat God Hyperion ja Paavolan Hurmos on molemmat pantu alulle Varsanvalmistusasemalla. Myös Paavolan Hurmoksen isä Villipappa tavataan ohjelmassa.
Ohjelmassa kerrataan myös varsan valmistuksen vaiheet alkaen tamman valmistelusta siemennystä varten ja päättyen tamman varsomiseen.
MT Hevoset -ohjelma on varattu tilaajille. Sen pääsevät katsomaan MT Hevoset -paketin tai koko MT:n digipaketin tilaajat.
Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle MT Hevosten tuoreen vuosikuvaston)
Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon heille, joilla jo on MT:n tilaus.
MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalvelun tunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






