
Vastahakoisesta polttarisankarista tuli täysverinen raviharrastaja
VERMO. Polttareissaan St Michel -raveihin viety Matti Espo innostui hiljalleen raveista siihen malliin, että kaupunkiasunto vaihtui hevostilaksi. Nyt tallissa on varsin lupaava starttitamma.
Ravikipinä voi puraista yllättävissä paikoissa. Vermossa jo neljännen peräkkäisen voittonsa ravanneen Mascot Matchin omistaja-valmentaja Matti Espon oikotie raviurheiluun kulki omien polttareiden kautta. Kaverit veivät hänet puolipakolla St Michel -raveihin kesällä 2011 juhlistamaan matkaa kohti avioliittoa.
"Aiemmin jos Urheiluruudusta tuli ravipätkää, saatoin lähteä käymään jääkaapilla", Espo kertoi ravitietämyksestään ennen kohtalokasta polttaripäivää. "Sukulaisten sukulaisilla olin joskus hevosta silittänyt, mutta hyvin pitkällä kädellä."
Polttareiden jälkeen Espo alkoi pelata totopelejä ja käydä Vermon raveissa. Ravikärpänen puraisi lopulta niin, että Espo meni maaliskuussa 2013 Jokimaan raveissa kysymään Tapio Perttuselta, josko voisi tulla käymään tallilla ja seuraamaan käytännön hevoshommia.
Kuinka ollakaan, ravi-innostus ei tästä ainakaan laantunut.
"Se oli lauantaipäivä kun kysyin Tapsalta ja maanantaina menin tallille. Innostus vei mennessään. Myytiin sitten Helsingistä kerrostalokämppä ja ostettiin Porvoosta oma tila. Syksyllä tuli poni ja vaimolle issikka. Sitten kun itse piti päästä korttikurssille, ostin Ranch Jaggerin Tapsalta."
Ranch Jagger oli mukava harjoitteluhevonen, mutta sille tuli vaivojen takia laukkoja ja Espo ajoi sillä vain kahdeksan starttia itse. Sen jälkeen valmennuksessa oli Sanna Streamline ja noihin aikoihin usko ravihommaan oli koetuksella.
"Pistettiin jo talo myyntiin, kun hevoset ja pienet lapset olivat aika raskas yhdistelmä. Kauppoja ei kuitenkaan saatu aikaiseksi ja lopulta viime vappuna ostettiin Mascot Match kimppaan kaverin kanssa. Parissa ekassa startissa ei hyvältä näyttänyt. Lopulta pidettiin kuitenkin tila itsellä ja hevonen tuli sitten meille."
Mascot Match on kulkenut tänä kesänä hienosti, sillä tamma jatkoi keskiviikkona voittoputkeaan ja paransi kertaheitolla ennätystään yli kaksi sekuntia lukemiin 14,2/2100a. Vakio-ohjastaja Perttuselle ykkössija oli kauden 99.
"Mascot Match on antanut lisää uskoa. Ei vaimokaan enää valita, jos menee Perttuselle hiitille", Espo heitti. "Järkyttävän kova aika. Lihashuoltoa tehdään paljon ja uskon, että sen puolen pitää olla kunnossa. Pelkästään treenaamalla ei pärjää."
Mascot Matchin fanijoukot riemuitsivat yleisöalueella 5-vuotiaan tamman voitosta. Kuva: Ville Toivonen Kuva: Anu LeppänenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




