
Suomen Toto75-karonkka: Goodwin Zetille jälleen uusi rataennätys
Kuninkuusravilauantai piti sisällään päälähtöjen lisäksi myös monta muuta upeaa hetkeä.Päivän onnistujat:
Goodwin Zet
Ravilauantain kohokohtiin lukeutui haastajadivisioonafinaali, missä parhaasta ei jäänyt epäselvyyttä. Suuri ennakkosuosikki Goodwin Zet otti luulot pois jo lähtösuoralla ja eteni vauhdilla ohi Jackie Tien suoraan vetotöihin saakka. Avauspuolikas mentiin 11-vauhtia, mutta sen jälkeen tahti ei kuitenkaan tasaantunut, sillä rinnalla ravannut Readly Eagle piti tahdin reippaana. Kierroksen väliaika oli 12,0.
Toisessa ulkona ravannut El Cheapo koitti parhaansa mukaan haastaa voittajaa loppusuoralla, mutta sekään ei päässyt hippasille kanuunavireisen voittokoneen kanssa, joka ravasi jo kauden kahdeksannen ykkössijansa. Johtavan takana ravannut Jackie Tie oli kolmas. Santtu Raitala ohjasti Antti Ojanperän valmentamaa ruunaa. Talli-Sedät omistavat voittajan. Anniina Pekonen hoitaa. Brixton Medical Ab on kasvattaja. Voittotulos oli hurja aika 11,8, joka on myös Äimäraution täyden matkan uusi rataennätys.
Overhead Panelin hieno voitto oli kotiradan valmentaja Mari Leinoselle tunteikas hetki. Tommi Kylliäinen sai Overhead Panelin ohjat, kun vakiokuski Tuukka Varis oli ajokiellossa ja Björn Goop valitsikin Amerikan ennen Oulua. Kuva: Terhi Piispa-HelistenOverhead Panel
Kyvyt esiin -divisioonafinaalissa loppukiri puhui. Lähdön ennakkosuosikki oli ikäluokkahevosiakin vastaan kyvykkyyttään testannut Overhead Panel. Neloskaistalta toiseen pariin ulos parkkeerannut ruuna sai tarkkailla tapahtumia viimeiselle takasuoralle saakka, kunnes kirikaistat kutsuivat. Päätöspuolikkaan mittainen kiri toi selvän voiton.
Lähdön yllättävin momentti oli lähtökiihdytys, missä kakkossuosikki Sweet Font ei pystynyt puolustamaan johtopaikkaa No Limit Charismaa vastaan. Sweet Font nousi ensimmäisellä takasuoralla toiselle radalle, mistä se ei pystynyt ottelemaan kärkisijoista. Overhead Panel sai lopulta kevyen haasteen Margarita Lucalta, joka kiri kakkoseksi haastamatta sen vakavammin ennakkosuosikkia. BWT Iceman oli kolmas. Tommi Kylliäinen ohjasti tällä kertaa Mari Leinosen valmentamaa ruunaa. Team Top Gun on voittajan omistaja. Stefan T.Z. Melander AB on kasvattaja.
Donna Barosso
Tammadivisioonafinaalin suosikille Donna Barossolle lähtöpaikka oli ainoastaan hidaste. Takamatkan sisäradalta startannut tamma oli aluksi aivan pääporukan hännillä. Tapio Perttusen suojatti ravasi matkalla kahdeksannessa parissa ulkona, mistä valjakko aloitti kirinsä kierros ennen maalia. Viimeisellä takasuoralla suosikki laskeutui Ray Of Sunshinen ulkopuolelle, mistä tamma nappasi helposti otteen. Sen jälkeen kukaan muukaan ei uhannut hirmuvireistä viisivuotiasta, joka ravasi jo kauden seitsemännen ykkössijansa. Team Hot Stuff on tamman omistaja. Pinja Kalenius on voittajahevosen hoitaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





