Ruotsin suosituimpiin lainakuskeihin lukeutuva Stefan Persson lähestyy kovaa vauhtia 1 000 voiton rajaa
"Eihän tämä kultakaivos ole, mutta tiedän olevani hyvässä asemassa verrattuna moneen omaa tallia pitävään valmentajaan."
Jutun kirjoitushetkellä Stefan Persson oli voittanut kuluvana vuonna 154 lähtöä ja ajanut rahaa hevosenomistajille lähes 15 miljoonaa kruunua. Kuva: MIKAEL ROSENQUIST / TR BILDHalmstadissa vaikuttava Stefan Persson on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi suosituimmista lainaohjastajista. Tänä vuonna 48 vuotta täyttävä Persson on kokenut tekijä ruotsalaisessa raviurheilussa.
Halmstadissa oppilasuransa tehnyt Stefan aloitti ammattivalmentajauransa Örebrossa vuoden 2003 alussa.
”Örebron silloinen kilpailupäällikkö Håkan ”Lillis” Olsson houkutteli minut Örebrohon. Viihdyimme puolisoni Lindan kanssa siellä hyvin. Meille oli kuitenkin tulossa perheenlisäystä, ja tukiverkkomme oli Halmstadissa. Paluu tuttuihin ympyröihin tuntui siksi luontevalle reilun vuoden jälkeen”, kertoo Persson valmentajauransa alkuajoista.
Hän piti omaa valmennustallia aina vuoteen 2019 asti. Huono menestys ei ollut syynä oman valmennustoiminnan lopettamiseen.
Paras vuosi oli 2012 jolloin tallin valmennettavat juoksivat yli seitsemän miljoonaa kruunua radoilta. Vuonna 2016 Stefan voitti Ruotsin tammakriteriumin oman tallin Darling Mearasilla.
"Menestyimme mukavasti, mutta valmennustallin pito on kuluttavaa puuhaa. Minulla ei ollut koskaan niin paljoa hevosia, että olisin pystynyt palkkaamaan lisäapua valmennustoiminnan ulkopuolisiin töihin. Valmennuksen lisäksi olin muun muassa työnantaja, kengitysseppä, kuljetusten järjestelijä ja vastasin yhteydenpidosta hevosenomistajien suuntaan. Työtahti käy lopulta liian kovaksi."
Stefan Persson siirtyikin täysipäiväisestä itsenäisestä valmentajasta Hanna Lähdekorven palvelukseen.
"Olin tyytyväinen uuteen työpaikkaani. Valmensin Hannan hevosia päivisin, sillä hänellä oli sen verran paljon hevosia, ja eläinlääkärin työt päällimmäisenä. Kaikin puolin hyvä järjestely, ja minun elämän laatuni parani huomattavasti."
Stefan on aina tunnettu taitavana ohjastajana. Ei ollut siis ihme, että valmentajat alkoivat kysellä hänen peräänsä ohjastajana oman valmennustallin pidon lopettamisen jälkeen. Lopulta hänen oli tehtävä valinta tulevaisuutensa suhteen.
”Olin tyytyväinen työskentelyyn Hannalla. Lainaohjastettavien määrä kasvoi kuitenkin paljon, joten oli valittava palkkatyön ja lainaohjastuksen välillä."
Persson on kohta ollut puolitoista vuotta lainaohjastajana. Viime vuonna ylittyi uralla ensimmäisen kerran sadan voiton vuosiraja ohjastajana. Tänä vuonna voittomäärä on jo ylittänyt 150 voiton rajapyykin.
Menestys ohjastajana ei tule kuitenkaan ilmaiseksi.
"Olen ajanut tänä vuonna lähes viisitoista miljoonaa kruunua palkintorahoja. Suuri osa on kuitenkin A-valmentajille, joilta laskutan viisi prosenttia. Kulkeminen raveihin ei ole ilmaista nykyisillä polttoaineen hinnoilla. Eihän tämä kultakaivos ole, mutta tiedän olevani hyvässä asemassa verrattuna moneen omaa tallia pitävään valmentajaan."
Stefan Perssonin lainaohjastajauran tähänastinen huippuhetki oli tammakriteriumin voitto viime vuona Björn Goopin valmentaman Eagle Eye Sherryn rattailla.
"Olen saanut todella paljon hyviä hevosia ajettavakseni ykkösrivin valmentajilta. Goopin lisäksi Untersteinerit ovat käyttäneet minua paljon ohjastajana hevosillaan."
Hevosten valmentamista ja kengittämistä ei Persson ole täysin lopettanut. Linda-puolisolla on Halmstadin radalla kuusi hevosta valmennuksessaan.
"Pidän ne kengässä ja valmennamme niitä yhdessä aamupäivisin. Muuten aika menee aika pitkälti raveissa kiertämiseen."
Persson tuli tunnetuksi suomalaiselle raviyleisölle saadessaan paljon hevosia valmennukseen Kari Lähdekorvelta, kun tämä lopetti valmentajana kymmenisen vuotta sitten.
”Se oli todella mielenkiintoista aikaa. Sain Karilta paljon hyviä hevosia valmennukseen. Sittenhän Kari teki vielä lyhyen paluun valmentajaksi, jolloin hänen hevosensa siirtyivät minulta pois."
Persson rikkoo tällä voittotahdilla 1 000 voiton rajan ohjastajana viimeistään tammikuussa. Tätä kirjoitettaessa uran voittomäärä on 985 voittoa.
"Vaikea uskoa, että voittaisin vielä 15 lähtöä loppuvuoden aikana. Jos rikon rajan tammikuussa, olen tyytyväinen. Onhan 1 000 voiton rajan rikkominen tietynlainen meriitti."
Paluusta oman tallin pitoon Stefan ei haikaile. Lainaohjastajan työ vie kaiken keskittymisen tällä hetkellä.
Torstai-iltapäivällä Åbyn raveihin matkalla olleella Stefanilla oli mukanaan 17-vuotias Alex-poika. Nuoresta iästään huolimatta Alex on ehtinyt ajaa lähemmäs 90 starttia joista voittoja on kertynyt jo kahdeksan kappaletta. Elokuussa Alex voitti alle 18-vuotiaiden ohjastajien Juniorchans-finaalin Rättvikissä.
”Tänä iltana luulisin Alexin ansaitsevan paremman tilin ravien aikana kuin isänsä lainaohjastajana”, naurahtaa Stefan Persson.
Alex on nimittäin toiminut Ruotsin toiseksi suurimman raviradan selostajana muutaman kuukauden ajan.
"On hienoa, että Åby antaa nuorelle miehelle mahdollisuuden selostaa. Vaati tietysti rohkeutta myös Alexin puolelta ottaa haaste vastaan”, toteaa isä ylpeyttä äänessään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

