Kahden tähden varsa? Merkillinen lämminverivarsa kääntää päät: ”Söötti kuin mikä!”
Jenny Ruodin ja Jonne Väkeväisen tallilla Hämeenkoskella saatiin hämmästyä, kun kahden ruunikon lämminveriravurin varsa onkin rautias isoilla valkoisilla merkeillä.
Varsa on niin kova liikkumaan, että siitä on vaikea saada kunnon kuvia, Suvi Perttunen kertoo. Varsan väritys on tuonut omistajille ja hoitajille mieleen intiaanihevoset, ja varsa on saanut sen mukaan lempinimensä. Kuva: Suvi Perttunen, koonnut: Aatu JaakkolaVarsan omistajiin kuuluva Suvi Perttunen kertoo, että myöhään maanantain puolella syntyneellä tammavarsalla on neljä erikokoista sukkaa, joista toinen takasukka ulottuu vatsaan saakka. Erityisesti hämmästyttää kuitenkin varsan pään merkki, sillä näyttää siltä kuin varsalla olisi päässään repaleinen valkoinen tiara.
Varsan emä on Like You ja isä Express Duo. Sen omistaa kolmen hengen kimppa Like You Team, josta Perttusilla on kolmannes.
Rautiasta väriä kyllä löytyy suvusta molemmin puolin, sillä Express Duon emänisä Carpe Diem on rautias ja Like Youn isä Love You myös. Tähtiä ja sukkia on, mutta kovin suuria merkkejä suvusta ei löydy.
Eikä niitä ole emän muillakaan varsoilla, Suvi Perttunen kertoo.
”Emän viidestä varsasta yksi on merkitön ja muutamalla on sukkaa ja tähteä, mutta ei mitään erityistä”, hän ihmettelee.
Aiemmista varsoista kaksi on ruunikoita, kaksi on tähtipäisiä rautiaita.
Varsaa on kutsuttu inkkarilapseksi sen hämmästyttävän ulkoasun takia.
”Söötti kuin mikä! Mutta harva lämminverivarsa on tuon näköinen. Hänet kyllä tunnistaa jatkossa”, Perttunen sanoo.
Nimi on työn alla, alku tulee olemaan Like My, niin kuin sisaruksilla.
Hevosten valkoisten merkkien periytymisen mekanismeja ei tunneta kovinkaan hyvin, mutta nykytiedon mukaan siihen vaikuttavat useatkin geenit. Se tiedetään, että rautiailla valkoisia merkkejä on merkittävästi enemmän kuin mustilla ja mustapohjaisilla. Takajaloissa merkkejä on enemmän kuin etujaloissa, ja vasemmalla puolella on hieman enemmän merkkejä kuin hevosen oikealla puolella.
”Näillehän voi teettää värigeenitestejä eri laboratorioissa.” Ninni Ala-Jääski
Perttusten varsan merkki saattaa viitata harvoin tavattavaan badger-face- eli mäyränaama-väritykseen, jossa normaaliin verrattuna käänteisesti valkoisen läsin päällä on muuta väriä. Tässä tapauksessa valkoinen olisi peittynyt miltei kokonaan.
Tai sitten väri on jotain ihan muuta. Jos varsa pysyy synnyinkonnuillaan syksyyn saakka, se tullee Etelä-Suomen hevosjalostusliiton toiminnanjohtajan Ninni Ala-Jääsken tunnistettavaksi.
Hän toteaa, että tunnistaja toimii hevosen ilmiasun perusteella, mutta joskus apua voidaan etsiä sukua katsomalla. Ala-Jääski miettii varsan kuvien perusteella, että hän varmaankin kirjaisi hevoselle kaksi tähteä. Merkit myös piirretään tunnistusasiakirjaan.
Erityisesti hän kiinnittää huomiota varsan pitkään, pitsireunaiseen sukkaan, joka saattaa viitata sabino- tai splashed white -väritykseen.
”Näillehän voi teettää värigeenitestejä eri laboratorioissa”, hän vinkkaa omistajaporukalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







