Meneekö työ oman hyvinvoinnin ja jaksamisen edelle?

”Vaikka väsyttäisi ja olisi sairaanakin, hevosihmisen löytää usein silti sorvin ääreltä.” Kuva: Kati Susi

Kuulin eräältä yrittäjältä, että hevosihminen on se, joka kannattaa palkata töihin myös muiden alojen piiriin. Perustelut olivat hyvin selkeät. Hevosihminen on kova tekemään töitä ja tottunut tekemään asiat valmiiksi. Hetkellisesti tällä kommentilla voi vaikka ylpeillä. Mutta meneekö hevosalalla työ etusijalle, kun vaakakupissa on toisella puolella oma hyvinvointi ja jaksaminen?

Jokainen teistä hevosalan toimijoista tietää, että usein meidän tekemisessämme ei ole järjen hiventä. Tätä ajatusta ei kuitenkaan ole helppo itsekään hyväksyä. Ihminen kykenee selittämään itsellensä miljoonin eri tavoin sen, miksi toimii näin. Hevoset hoidetaan ensin ja niille annetaan kaikki mitä ikinä itsestä irti lähtee. Vaikka väsyttäisi ja olisi sairaanakin, hevosihmisen löytää usein silti sorvin ääreltä.

Hevosihminen on käytännössä vuorokauden ympäri hevostensa käytettävissä. Aamu alkaa aikaisin ja varsinkin kilpailupäivinä ilta päättyy myöhään. Tämän päivän ohjelma sisältää niin paljon työtä, että heikompaa hirvittäisi. Ja silti hevosihmisestä tuntuu, että jotain jää tekemättä tai ei välttämättä tehnyt siltikään tarpeeksi. Hevosia on paljon ja jokainen niistä saa parhaan mahdollisen hoidon, mitä ikinä sille pystytään tarjoamaan. Välillä se palkitsee ja välillä ei.

Onko hevosihmiset sitten tyhmiä tehdessään hevosille hyvää itsensä kustannuksella? Olen jäävi vastaamaan, mutta kommentoin asiaa silti. Hevosihminen tekee työtä rakkaudesta tuohon eläimeen. On kyse intohimosta. Palosta siihen, että saa tehdä sellaista työtä, jossa pääsee tekemään hommia haluamassaan ympäristössä. Erityisesti pääsee tekemään töitä ystävänsä, eli hevosensa kanssa, jonka puolesta on valmis tekemään mitä tahansa.

Ei ole välttämättä helppoa tunnustaa, että joskus tämä elämäntapa voi käydä liian raskaaksi. Usein tämä tunnustaminen tapahtuu vasta siinä kohdassa, kun keho sanoo seis. Kyse ei ole enää siitä, etteikö haluaisi tehdä tai olisi huonompi kuin muut. Kyse on inhimillisyydestä. Kyse on siitä, että olet ihminen, jonka tulee täyttää tietyt tarpeet elääkseen. Täytyy syödä ja juoda sekä hengittää ilmaa. Täytyy myös levätä, jotta keho sekä mieli ehtii palautumaan suorituksistaan. Se, että hyväksyt inhimillisyytesi, ei tee sinusta huonoa ihmistä, vaan se mahdollistaa kyvyn olla paras mahdollinen sinä.

Kun minun kehoni sanoi seis, lääkäri sanoi erään hyvin merkittävän asian. Hän sanoi, että on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Se kuulosti kliseiseltä, tottakai se on tärkeää. Mutta hän jatkoi, että mikäli et huolehdi itsestäsi, tulee se päivä, kun et voi huolehtia hevosestakaan. Kun pyrkii täyttämään oman kehonsa tarpeet, vain silloin on edellytykset antaa itsestään jotain hevosille. Se on karu totuus, joka niin helposti intohimon keskellä unohtuu – ja usein sen huomaa vasta, kun keho pakottaa pysähtymään.

Olen huolissani siitä, miten eri hevosalan toimijat huolehtivat omasta jaksamisestaan. Olen myös tietämätön siitä, kuinka paljon esimerkiksi hevosalan koulutuksissa tuodaan esiin keinoja, jotka edesauttaisivat jaksamisessa. Olisi tärkeä ymmärtää, että vaikka intohimo on hyvänmielen orjapiiskuri, ei sen saa antaa ruoskia selkääsi poikki. Vaikka lähtökohtaisesti jokainen meistä on itse vastuussa hyvinvoinnistaan, näen tärkeänä, että työhyvinvointia tarkastellaan ja siitä puhutaan.

Tiedän, että teet töitä rakkaudesta hevosiin ja työmäärään voi olla vaikea tehdä muutosta. Sinä teet mielettömän hyvää työtä ja hevosesi kiittää siitä. Uskallan väittää, että hevosesi toivoisi sinun huolehtivan itsestäsi edes murto-osan siitä määrästä, miten hoidat niitä. Jos sinä et huolehdi itsestäsi, kuka huolehtii sinun hevosestasi silloin kun sinä et siihen pystykään?

Kirjoittaja Seidi Koivusalo on työskennellyt hevosenhoitajana ja on nykyisin hevosalalla sosiaalisen median vaikuttajana Lähtö Hyväksytty -kanavallaan Instagramissa.