
- Oulu
Välkkerin tuupertuminen säikäytti kuninkuusraviyleisön
Dramaattisesta tilanteesta selvittiin lopulta varsin vähäisin vaurioin.Oulun Kuninkuusraveissa ajettu viisivuotiaiden suomenhevosten perinteinen suurkilpailu Pikkukunkku sai dramaattisen käänteen, kun kisan osallistujista Välkker tuupertui puolimatkassa rataan.
Hevonen ajautui parijonosta ulkoratoja kohti ja kaatui lopulta radan pintaan.
Tilanteen rajuutta korosti, että Välkker päätyi radan pintaan juuri maalipaalun kohdalla yleisömeren edessä. Kun Välkker pari minuuttia kestäneiden toimien jälkeen nousi jaloilleen, raviyleisö antoi hevoselle raikuvat suosionosoitukset.
Välkkerin rattailla oli Suomen kärkiohjastaja Ari Moilanen. Välkkerin omistaja ja valmentaja on Juuso Kangas.
”Hevonen vaan painoi sisäradalla niin paljon, että siltä loppui henki”, Ari Moilanen kuvaili.
”Huomasin, että tämä rupeaa tuupertumaan, ja sain vedettyä hevosen ulos niin, että ei oltu porukan keskellä.”
Pikkukunkun yhteydessä elettiin dramaattisia hetkiä ennen Välkkerin nousua radan pinnasta. Kuva: Elina PaavolaMoilanen kävi tilanteen jälkeen ensiapuautossa tarkastettavana.
”Hyvin”, hän vastasi kysymykseen, miten hän itse voi.
Myös Välkker selvisi tilanteesta ensiarvion perusteella ilman suuria vaurioita.
”Hevosella näyttää olevan kaikki ok”, Juuso Kangas totesi Välkkerin päästyä takaisin tallialueelle.
”Se olisi vaan halunnut juosta kovempaa.”
Pikkukunkku-lähtö keskeytettiin Välkkerin kaatumisen jälkeen. Myöhemmin uudelleen ajetun kisan voitti Weikko.
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat





