Majestic Man ei jäänyt Ranskaan - tähtää puolen miljoonan lähtöön Ruotsissa
Vincennesissä upeasti kolmanneksi taistellut "orpovarsa Taisto" Majestic Man ei jatkanut Ranskan kiertuetta. Ruuna on kotitallissa Julmyrassa ja tähtää uudenvuodenaaton jättipalkintoon.
Majestic Manilla on kokemusta menestyksestä monesta maasta ja suuristakin yleisöistä. Kuvassa kuninkuusraveissa 2019 Lahdessa rattailla toinen omistaja Taneli Säde. Kuva: Terhi Piispa-HelistenMajestic Manin kiikarissa on perinteinen Sylvesterloppet Axevallassa vuoden päättävällä Ruotsin T75:n megajackpot-kierroksella. Kisan ykköspalkinto on noussut viime kauden 337000:stä täksi vuodeksi peräti 500000:een kruunuissa mitattuna. Ruuna kilpaili Vincennesissä viime keskiviikkona taistellessaan raskaalla juoksulla kolmanneksi, ja yhtenä mahdollisuutena oli jatkaa kilpailemista vielä startin verran Ranskassa. Ruunan taustavoimat Jonna Irri ja Taneli Säde päätyivät kuitenkin palaamaan hevosensa kanssa Ruotsiin pian startin jälkeen. Ranskaan matkustettiin Ruotsista edellisenä viikonloppuna.
"Taiston suoritukseen oltiin todella tyytyväisiä, mutta ratkaisu oli silti tämä", Jonna Irri kertoo.
"Se oli monen tekijän summa. Tuo Sylvesterloppet hyvine palkintoineen oli alunperinkin suunnitelmissa, mutta yhtenä vaihtoehtona oli koittaa mukaan vielä ensi sunnuntain Vincennesiin sopivaan sarjaan. Me olisimme tulleet takaisin joka tapauksessa, mutta hevonen olisi jäänyt siksi aikaa tuttuihin käsiin Björn Goopin talliin. Kuitenkin mukaan pääsy sunnuntaille ei ollut ihan varmaa ja kuljetus Ruotsiinkin oli muodostumassa ongelmaksi, kun kaikki kuljetukset joulua ennen tuntuivat olevan täynnä."
Sunnuntain eurooppalaisille hevosille avoin Vincennesin alle 220000 euroa tienanneiden sarja oli sinänsä sopiva, kun Majestic Manin (S.J.'s Photo) voittosumma on viime viikon reilun 6000 myötä 181465 euroa. Ranskassa mukaanpääsy määräytyy voittosummista, ja lähtöön ilmoitetaan takkuulla vielä tarkemminkin sarjassa sisällä olevia hevosia. Vincennesin talvimeetingin lähtöihin on yleensä tunkua.
"Esitys oli hyvä ja hevonen jatkaa kovalla tasolla. Kiihdytyksessä ja loppukaarteessa olisi voinut mennä onnekkaamminkin ja kakkossija olisi ehkä ollut paremmalla tuurilla ulottuvissa. Voittaja Ingo (Infinitif) Christoffer Erikssonilta oli sinä päivänä niin hyvä, ettei sitä varmaankaan olisi voittanut paremmallakaan juoksulla. Nyt on hyvin pisteitä, joten eiköhän Axevallaan pääse mukaan - tähdätään siihen."
Mitä muuta talliin kuuluu?
"Ihan hyvää, vaikka tästä viikosta tuli vähän rauhallisempi, kun ei ole nyt starttihevosia ilmoitettuna. Yksi hevonen, Marcos Gallon (Muscle Mass) siirtyi meiltä Hannu-Pekka Korvelle. Tallin nuoret hevoset esimerkiksi treenaavat hyvin, mutta aika näyttää tietysti enemmän."
Pääset tästä 12,7 menneen ja melkein 40000 euroa tienanneen Marcos Gallonin, 6, kilpailutietoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


