Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravuritammojen astutuksissa enintään tyydyttävä tilanne – isoa pudotusta ei onneksi ole havaittu kaikkialla

    Onnibussi saa oriasemien yrittäjiltä kiitosta, kun sen vuorot alkoivat kesäkuun alusta ottaa pienikokoisia spermalaatikoita kyytiin. Katso kuvasarja Kivisaaren oriaseman toiminnasta.
    Kari ja Seija Korte pyörittävät Kivisaaren oriasemaa ja harjoittavat hevoskasvatusta Kouvolan Löytyssä. Kuvasarja kertoo heidän työpäivästään.
    Kari ja Seija Korte pyörittävät Kivisaaren oriasemaa ja harjoittavat hevoskasvatusta Kouvolan Löytyssä. Kuvasarja kertoo heidän työpäivästään. Kuva: Jarno Mela

    Ravihevosten kasvatuksessa ei nähdä ainakaan käännöstä parempaan, mutta koronakevät ei liioin tuonut pelättyä suurta pudotusta. MT:n soittokierros paljastaa, että astutusmäärät ainakin keskeisillä oriasemilla vaihtelevat noin neljänneksen pudotuksesta suunnilleen viime vuoden tasoon.

    Kahdella suurimmalla oriasemalla ollaan helpottuneita.

    "Kevät oli jopa vilkasta ja oltiin vähän edelläkin viime vuotta. Ei varmaan ole tullut kasvua muttei miinustakaan", Hannu Nivola Kallelan oriasemalta Uudessakaupungin Kalannista sanoo.

    Saku Mikkolan mukaan Sillanpään oriasemalla Jämsän Längelmäessä näyttää myös tulevan suunnilleen viime vuosien tasoinen kausi.

    "Tuoresiemeniä on mennyt normaalisti, mutta pakasteita vähän vähemmän kuin tavallisesti."

    "Vaikka meillä on pärjätty suht' hyvin, niin ajoa on tullut enemmän. Kun sekä työtä että kilometrejä kertyy, se on kannattavuuteen miinusta. Lisäksi päivä on jouduttu venyttämään entisestään", hän painottaa.

    Kari Korte valmistelee hyppypukkia.
    Kari Korte valmistelee hyppypukkia. Kuva: Jarno Mela

    Lähtökohta oli vaikea. Korona vähensi keväällä entisestäänkin heikot linja-autoyhteydet olemattomiin. Kun raveja ei ajettu kahteen kuukauteen, hevosenomistajien pussiin ei kertynyt rahaa ja kasvattajarahatkin viipyivät.

    "Ne kaikki heijastuivat ihan suoraan kauden alkuun epävarmuutena", Mikkola sanoo.

    Kivisaaren oriasemalla Kouvolan Löytyssä asiakastammojen määrä onkin jäänyt viime vuosista selvästi. Vähennystä on myös Mountain-tallilla Toholammilla.

    "Viime vuosina on ollut yli 200 tammaa. Nyt päästäneen 150-160:en", Kari Korte Kivisaaresta arvioi viime viikolla.

    "Alkuvuosi näytti vielä sujuvan ok, mutta kesän kuluessa tilanne on hiljentynyt."

    "Viime vuoteen verrattuna toiminta on vähentynyt. Paikan päällä on siemennetty enemmän tammoja, mutta siirtoja lähtenyt vähemmän" kertoo Asko Lappi Mountain-tallilta.

    Myös Kivisaaressa nimen omaan siirtojen määrä on laskenut.

    Kari Korte mittaa sperman määrän ja sekoittaa siemennykseen sopivan suhteen.
    Kari Korte mittaa sperman määrän ja sekoittaa siemennykseen sopivan suhteen. Kuva: Jarno Mela

    Kekseliäisyyttäkin on tarvittu.

    Team Ojanperässä vaihdettiin oriit hyppäämään illalla, kun 4-tietä hyvä vuoro lähtee etelään vasta vähän ennen puoltayötä.

    "Paketit ovat sitten päässeet aamulla Matkahuollossa jatkokyyteihin ja olleet hyvin asiakkailla. Moni asiakas on sanonut, että eläinlääkärikin on tykännyt, kun kotona siemennys ei ole mennyt yöhommiksi", kertoo Jutta Ihalainen.

    Ojanperän ja Ihalaisen talliin malli sopii myös siinä mielessä, että oriasema on kuitenkin sivubisnes valmennustoimintaan nähden.

    Seija Korte pakkaa sperman kylmäboksiin.
    Seija Korte pakkaa sperman kylmäboksiin. Kuva: Jarno Mela
    Ratsusuunnalle kantakirjatulta Tintin Sahramilta käy hyppääminen neljännen kauden tottumuksella. Tiina Pakkanen on mukana hypytyksessä orin taakse jäävän Kari Kortteen apuna.
    Ratsusuunnalle kantakirjatulta Tintin Sahramilta käy hyppääminen neljännen kauden tottumuksella. Tiina Pakkanen on mukana hypytyksessä orin taakse jäävän Kari Kortteen apuna. Kuva: Jarno Mela

    MT tiedusteli tilannetta myös kahdelta pelkästään suomenhevosia hyppyyttävältä yrittäjältä.

    Terho Rautiaisella Kangasniemellä on kesä sujunut oikeinkin myönteisesti.

    "Vanhoilla suosikeilla on pudotusta. Mutta kun on tullut uudempia tilalle, varmaan samoissa kokonaismäärissä liikutaan kuin aiemmin."

    "Ei tämä mitään suurta siittolajuhlaa ole", luonnehtii puolestaan Jutta Ihalainen Team Ojanperältä Pihtiputaalta.

    Laboratoriossa siittiöiden määrä tutkitaan mikroskoopilla.
    Laboratoriossa siittiöiden määrä tutkitaan mikroskoopilla. Kuva: Jarno Mela

    Hevosväen venyminen on myös tullut jälleen kerran esiin. Kallisarvoisia spermapaketteja on haettu itse tai pyydetty loma- tai työreissulla olevia tuttuja kiertämään oriaseman kautta.

    "Santtu Raitalakin liikennöi hyvin", Ihalainen naurahtaa.

    Pihtiputaalla asuva maan ykkösohjastaja on yksi monista, jotka ovat toimittaneet kylmäbokseja ravireissun yhteydessä.

    Sitten siirrytään siementämään Kortteiden oma tamma, jonka kiiman eläinlääkäri on aamulla käynyt tarkistamassa. Pakasteena siirrettävää spermaa säilytetään nestemäisessä typessä.
    Sitten siirrytään siementämään Kortteiden oma tamma, jonka kiiman eläinlääkäri on aamulla käynyt tarkistamassa. Pakasteena siirrettävää spermaa säilytetään nestemäisessä typessä. Kuva: Jarno Mela
    Tintin Sahramin sperma on menossa Liljendahliin, josta tammanomistaja kävi itse hakemassa paketin. Sitä ennen kuitenkin mennään laboratorioon...
    Tintin Sahramin sperma on menossa Liljendahliin, josta tammanomistaja kävi itse hakemassa paketin. Sitä ennen kuitenkin mennään laboratorioon... Kuva: Jarno Mela

    Kuljetukset ovat sujuneet kaikilla haastatelluilla paremmin kuin kautta aloitettaessa maalis-huhtikuun taitteessa näytti. Postin "yön yli" -kuljetukset auttoivat kuromaan kiinni linja-autovuorojen vähäisyyttä koronarajoitusten aikana.

    "Ehkä tästä lietsottiin ennalta turhaankin pelkoa. Yllättävän hyvin meni meillä. Ainoa ongelma oli perjantain hyppyytyksissä, kun postilla ei ole lauantaina jakelua kaikkialla", Hannu Nivola summaa.

    Kaikkien yrittäjien kiitosta saa kuitenkin ennen kaikkea Onnibussi.

    "Onni kaiken muun keskellä on, että Onnibussi aloitti kesäkuun alussa pakettien ottamisen, vaikkakin se myös nosti hintoja. Siihen voidaan olla tosi tyytyväisiä", sanoo Asko Lappi.

    Vaikka Toholammilta Viitasaarelle kertyy yhteen suuntaansa 120 kilometriä, sinne on nyt Onnibussin linjalle viety 80 prosenttia lähetyksistä.

    Kokonaisuutta katsoen bussilinjat ovat keskittyneet kulkemaan maan pitkittäissuuntaan kohtuudella, mutta poikittaisessä bussiliikenteessä on selviä aukkoja. Yksi niistä on idän keskeisessä solmukohdassa Kouvolassa.

    Kun vuoroja ei lähde Mikkeliin, se vaikeuttaa poikittaisliiikennettä sekä Jyväskylän, Kuopion että Lappeenrannan suuntiin, huomioivat yrittäjät.

    Siittiöiden määrä millilitraa kohden mitataan.
    Siittiöiden määrä millilitraa kohden mitataan. Kuva: Jarno Mela
    Seija Korte siementää Daddy´s Lhasan Propulsionilla. Tammalle on syntynyt Kivisaaressa kolme varsaa.
    Seija Korte siementää Daddy´s Lhasan Propulsionilla. Tammalle on syntynyt Kivisaaressa kolme varsaa. Kuva: Jarno Mela