Ei saa unohtaa Widellin ajokkeja!
Kaj Widell ajaa Kouvolassa lähellä kotiseutuaan: syntymäpaikka Loviisa on 65 kilometrin päässä. Suursuosikin poisjäännin jälkeen Ruotsin agentti varoittaa unohtamasta täysin ajokkiaan Spitcam Jubbia Kymi GP:ssä.
Widell ajaa ensin Lindesbergin T64-ravit alta pois - sielläkin on mukavia saumoja, joista lisää alla - sitten tullaan Suomeen nautiskelemaan huippuraveista.
"Kiva on tulla, vaikka ajokit ovat sellaisia, että niitä on vähän vaikea veikata", Odensalan mies pohtii.
"Kumpikin, Spitcam Jubb (T76-7) ja West Wing (76-3), ovat sellaisia, että ne voivat pettää mutta hyvänä päivänään riittää vaikka kenelle. Olen jo lakannut arvailemasta, kumpaa on tulossa. Ne saattavat olla vaisuja yhtenä päivänä, kuten viime viikonloppuna, ja seuraavana viikonloppuna suorittaa taas ihan huipusti. Valmentaja Broberg kertoi, että hevoset olivat olleet liian helpolla ennen viime starttia, ja nyt viikolla hän oli ajanut 12,5 mailin Spitcamilla ja 13,5 West Wingillä. Hevoset tuntuivat kuulemma tosihyviltä. Spitcam Jubb olisi voinut vaikka voittaa Sweden Cupin karsinnan, jos taktiikka olisi onnistunut paremmin. West Wing puolestaan on tuohon pitkään matkaan oikein hyvä hevonen. Kouvolan kurvit voivat olla sille tiukat, mutta luulen että se menee, ja voimme olla paljon lähempänä, kuin mitä taulu nyt vihjaa."
Vaikka Widell on nykyään kiireinen mies. Sunnuntainakin on mielenkiintoinen ajotehtävä, kun hän ajaa E3-karsinnassa venäläistä voittokonetta, tamma Luce Axea (GS75-2). Silti kotimaan kamaralla on mahdollisuus fiilistelläkin hieman.
"Naisystäväkin lähtee mukaan, ja lauantai-ilta Haikon Kartanossa kuullostaa mukavalta."
Sitä ennen perjantai-iltana on siis Lindesberg ja viisi ajokkia:
" Viktor Danoi (T64-4) on ehkä paras sauma. Se avaakin lujaa, ja keulasta voisimme tehdä takamatkan hirmuille elämän vaikeaksi. Ruuna on vahva, ja viimeksi se teki kyllä hurjan juoksun, vaikka vastus ei päätä huimannutkaan. Meinasin jo keskeyttää, kun jäimme niin paljon, ajoin sitten hiittiä, mutta lopussa alkoi tuntua, että ehdimme vieläkin, ja niinhän siinä kävi. Pyriod (64-2) on kokenut mutta edelleen epävarma. Se olisi ravilla jopa yllätysvalmis. Olen ehdottanut välillä, että koittaisimme riisua etukengät, mutta ei, jospa tänään? M.T.James (64-5) on hyvä hevonen, ja se oli pitkältä paussilta viimeksi tosihyvä. Se avaakin lujaa, ja en ole luopunut toivosta ainakaan totosijan suhteen, vaikka vastus on kova. M.T.Jameskin olisi parhaimmillaan hyvä hevonen, ja toivotaan että se tulee vielä sellaiseksi kuin se voisi olla."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



