Kuiviketurpeen käyttäjiltä haetaan näkemyksiä tulevaisuuteen – ”Turve olisi kyettävä pitämään vaihtoehtona mahdollisimman pitkään”
Verkossa on elokuun loppuun asti avoinna Luonnonvarakeskuksen kysely kuiviketurpeen käyttäjille. Suositun kuivikkeen tulevaisuus on vaakalaudalla.
Turpeen korvaajia kasvualustana ja kuivikkeena kehitetään. Hevostallit ovat Suomessa kuiviketurpeen toiseksi suurin käyttäjäryhmä nautakarjatuotannon jälkeen. Kuvituskuva on Tuomarinkylän ratsastuskoululta. Kuva: Sanne KatainenPolttoturpeen tuotannon vähenemisen seurauksena myös puutarhatuotannon kasvualustana ja kotieläinten kuivikkeena käytettävän turpeen saatavuus on heikentymässä radikaalisti. Suomessa kuiviketurvetta käytetään eniten karjatiloilla, toiseksi eniten hevostalleilla.
Luonnonvarakeskus (Luke) laatii parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön tilaamaa konkreettista selvitystä, tiekarttaa, kotimaisten kuivike- ja kasvualustamateriaalien saatavuuden turvaamisesta. Verkossa on parhaillaan avoinna useampia kyselyitä, joista yksi on suunnattu kuiviketurpeen käyttäjille. Viimeinen vastauspäivä kyselyyn on 31.8.
Lukella on menossa tutkimuksia turpeen korvaamisesta uusilla kuivike- ja kasvualustamateriaaleilla. Koska kuivike- ja kasvuturve ovat energiaturpeen sivutuote, eli kevyt pintakerros, on niiden saatavuuden turvaaminen toistaiseksi tärkeää, kunnes aidosti uusia, testattuja ja toimivia kuivikkeita on saatavilla.
”Aika paljon tutkimustietoa meillä on pohjana ja sidosryhmiä lähestytään suoraankin. Arvokkain tieto tulee käytännön toimijoilta”, toteaa Luken erikoistutkija Niko Silvan avointen verkkokyselyiden tekemisen taustasyistä.
Luken selvityshankkeen ensisijaisena tavoitteena on lähikuukausina laatia konkreettinen tiekartta kotimaisten kuivike- ja kasvualustamateriaalien saatavuuden turvaamiseksi.
Silvan kertoo, että energiaturpeen tuotanto on viimeisten kymmenen vuoden aikana vähentynyt kymmeneen prosenttiin entisestä. Kuivikkeena ja kasvualustana käytettävälle turpeelle on siis pakko löytää korvaajia.
”Tarvitaan uusia, korvaavia seosmateriaaleja ja selvitys siitä, miten käytännön toimijat sen laajassa kuvassa kokevat ja näkevät. Toivottavasti kyselyihin saadaan mahdollisimman suuri vastaajajoukko”, sanoo Silvan.
Hän toteaa, että turve olisi kyettävä pitämään kuivike- ja kasvualustavaihtoehtona mahdollisimman pitkään ja määrällisesti nykyisellä tasolla.
”Ei pärjätä muuten ilman vakavia ongelmia.”
Yksi Luken menossa olevista kuiviketutkimuksista on käytännön koe eri kuivikeseosten sopivuudesta hevosille. Koe toteutetaan Harjun oppimiskeskuksen talleilla. Testissä olevissa kuivikeseoksissa on muun muassa sammalta, pajuhake-nollakuituseosta, kierrätyspaperipellettiä, järviruokopellettiä ja hygienisoitua lantaa.
Kasvualusta- ja kuivikemateriaalien turvaaminen on osa hallituksen huoltovarmuuden ylläpitotavoitetta. Luvassa on kymmenen miljoonan euron rahoitus kuivike- ja kasvualustainnovaatioiden kehittämiseen ja tuotantomittakaavan investointeihin.
Silvan näkee, että esimerkiksi suurilla hevostiloilla saattaisi olla mahdollisuus saada investointirahoitusta uusien kuivikemateriaalien testaamiseen pilottihankkeissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


