Ala-Rantala vahvisti kylmäverikaartiaan – talliin 25-aikainen Tåga Prinsen
Ennätyskauttaan niin ohjastajana kuin valmentajana nikkaroiva Antti Ala-Rantala on satsannut jälleen kylmäveriseen. Tåga Prinsen on jo kuudes rodun edustaja hänen tallissaan.
Tåga Prinsen lähtee ruunan uuden valmentajan Antti Ala-Rantalan mukaan loppuviikosta kohti Suomea. "Katsotaan hevonen klinikalla Vettenrannan Marin toimesta läpi, ja aletaan sitten miettiä jatkoa", Ala-Rantala sanoo. Kuva: Herman TvedtKauhavalla, entisessä Ylihärmässä, treenaavan Antti Ala-Rantalan uusin hankinta on 7-vuotias ruuna Tåga Prinsen. Moe Svartenin poika on tienannut reilut 24 000 euroa. Uran 59 starttia ovat tuoneet kolme voittoa ja 22 muuta totosijaa. Tåga Prinsenin ennätys kirjataan luvuin 25,9, ja se syntyi viime marraskuussa Foruksessa lyhyessä voltissa.
Geir Gudmestadin treenissä kisannut ruuna on startannut viimeksi kesäkuun lopulla.
”Tässä sattui sellainen juttu, että kaupat Salte Odinista menivät lopulta puihin. Käsirahakin oli jo maksettu. Valmentaja Göran Andersen tahtoi ehdottomasti ilmoittaa sen vielä jäähyväisstarttiin, ja siinähän kävi tietenkin niin, että ruuna avasi voltin vitoselta keulaan ja voitti. Arvasinkin, että norjalaiset eivät sen jälkeen enää halua myydä Salte Odinia”, Antti Ala-Rantala valaisee.
”Mietittiin Satu Likanderille muuttaneen Fast Food Hanoverin entisen omistajaporukan kanssa, että mitä nyt tehdään. Salte Odinin piti tulla heille. Tarjolla oli lämminverinenkin, mutta sille tuli hankkarivaivaa, ja porukka halusi ennemmin kylmäverisen. Kylmille on täällä selvästi kysyntää. Tåga Prinsen löytyi luottomies Tapani Raunion kautta.”
Ala-Rantala jatkaa katsoneensa Tåga Prinsenin juoksuja ja kellotelleensa niitä.
”Ajattelin, että ruunassa voisi olla ideaa. Että voisi tulla sama efekti kuin Haukeli Expressenin kanssa. Sehän oli ollut samassa paikassa ja samoilla ihmisillä ikänsä. Tåga Prinsen on kilpaillut viime vuodet lähinnä Foruksessa. Lisäksi ruunalla on samantyyppinen ravi kuin Sjö Kongenilla. Tåga Prinsen vaikuttaa tasavauhtiselta. Ei se mikään voittokone ole ollut, ja vähän on viime aikoina ollut vauhdin ja varmuuden puutetta, mutta viime vuonna ruunalla oli oikein hyvä putki päällä ja sitä nopeuttakin löytyi. Paikanvaihdoshan yksistään usein piristää hevosia, kuten kävi esimerkiksi Haukeli Expressenin kohdalla.”
Ala-Rantalalla on valmennuslistoillaan nyt 16 hevosta, ja Tåga Prinsen on jo tallin kuudes kylmäverinen. Omassa ennätysvauhdissaan viilettävä Ala-Rantala ottaa menestyksen nöyränä vastaan.
”Ei siinä mitään sen kummempaa, uusia hevosia on haettu aktiivisesti ja kalustoa on koetettu hioa mieluisaksi. Meidän kimppasysteemiä on kehuttu pirusti. Laitetaan omistajille esimerkiksi ääniviestejä ahkerasti, ja touhu on avointa. Kimppojen jäsenet tietävät aina, missä ollaan menossa. Tiina (Antin puoliso Tiina Ala-Rantala) hoitaa tiedotuspuolen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

